Uusien moottoripyörien takuuajat pidentymässä – Ducati alkaa tarjota jatkotakuuta myös Suomessa

Ducati Streetfighter V4 SP. Tehdastakuu 2 vuotta ja nyt mahdollisuus ostaa kahden vuoden lisätakuu.

Vaikuttaako sinulla uuden moottoripyörän valintaan se, kuinka pitkän takuun sille saat?

Uusien, rekisteröitävien ja katukäyttöön tarkoitettujen moottoripyörien tehdastakuun peruspituus on kaksi vuotta ilman kilometrirajoitusta. Takuun voimassaolo edellyttää yleensä, että pyörä huolletaan huolto-ohjelman mukaisesti valtuutetulla merkkikorjaamolla. 

Pidempiäkin takuuaikoja on useilla merkeillä, joillakin lisähintaan ja joillakin ilman lisähintaa. Siinäkin on vaihtelua, onko kahden vuoden ylittävän takuuajan myöntäjänä moottoripyörävalmistaja, maahantuoja vai jälleenmyyjä. Myös ”jatkotakuun” sisältö/kattavuus saattaa poiketa varsinaisesta tehdastakuusta. Esimerkiksi viiden vuoden mittaiseksi mainostettavalla takuulla saattaa olla peräti kolme eri myöntäjää: kaksi ensimmäistä vuotta tehdastakuu, kaksi seuraavaa vuotta maahantuojan takuu ja viimeinen vuosi voi olla jälleenmyyjän myöntämä takuu.

Takuusta puhuttaessa on huomioitava, että takuu ei koske pyörän kuluvia osia. Renkaat, jarrupalat, ketjut ja rattaat ovat selkeitä esimerkkejä kuluvista osista. Aina ei rajanveto ole yhtä yksiselitteistä. Esimerkiksi etuteleskooppien stefa sattaa alkaa vuotaa lähinnä siitä syystä, että pyörä on pitkiä aikoja käyttämättä, ja usein stefa luokitellaan kuluvaksi osaksi. Entäpä iskunvaimennin tai maalipinta, kuluvia osia vai ei?

Kun käännetään asia toisinpäin, niin valmistaja ei vikatilanteessa välttämättä voi pestä käsiään, vaikka tehdastakuu olisi jo päättynyt. Suomalainen kuluttajasuoja toimii yksinkertaistettuna sillä periaatteella, että tuotteen tulisi kestää kutakuinkin oletetun käyttöikänsä ajan. Jos se hajoaa oleellisesti aikaisemmin tai vähemmän käytön jälkeen, niin kuluttajalla saattaa olla oikeus jonkinasteiseen korvaukseen myös takuuajan jälkeen. 

Biken uusimmassa numerossa (2/2022) on laaja artikkeli uusien moottoripyörien takuista. Siinä on mm. kerrottu suosituimpien moottoripyörämerkkien takuuajoista ja niiden eroista. Jutussa mainitaan myös, että ”tälläkin hetkellä muutamilla merkeillä on suunnitelmia muokata takuidensa pituuksia tai tarjota lisätakuuta vielä tämän kauden aikana”. Eikä tarvinnut tämän kauempaa odottaa, kun ensimmäinen merkki ilmoittaa tarjoavansa lisähintaan takuun pidennystä.
Ducatin maahantuoja ilmoittaa, että kahden vuoden tehdastakuun lisäksi kaikkiin uusiin Ducati-moottoripyöriin on nyt ostettavissa kahden vuoden lisätakuu, jolloin takuuaika kasvaa neljään vuoteen. Lisätakuun tarjoaa valmistaja ja se on sisällöltään identtinen kahden ensimmäisen vuoden takuun kanssa. Mahdollisuus ostaa lisätakuu koskee myös uusia, rekisteröimättömiä, ylivuotisia malleja. Multistrada V4:n ostajia tämä ei koske, sillä uuteen Multistradaan tehdas tarjoaa suoraan neljän vuoden tehdastakuun ilman lisähintaa. 

Panigale V4- ja Streetfighter V4 -malleihin kahden vuoden lisätakuun hinta on 700 euroa. Diaveliin, XDiaveliin, Panigale V2-malleihin ja Streetfighter V2 -malleissa lisätakuun hinta on 600 euroa. Hypermotardiin, Monsteriin, Scramblereihin ja Supersport-malleihin kahden vuoden lisätakuu maksaa 500 euroa.

Lue koko takuu-artikkeli Biken numerosta 2/2022.

Uusin numero