Uusi lajiryhmä aloitti toimintansa

Lajiryhmässä aloittivat uusina jäseninä Simo Merilä, Markku Nissinen sekä Marko Vihriä. Vanhoina jäseninä jatkavat Marko Dammert sekä Kusti Manninen.

Lajiryhmä käsittelee jatkossakin motocrossia koskevat asiat ryhmänä, mutta jäsenille jaettiin myös vastuualueet. Lajipäällikkönä toimii siis Jokinen, jonka vastuualueisiin kuuluvat valmennus sekä koulutus.

Manninen on yhdyshenkilönä Supercrossin SM-sarjassa sekä yleisesti kilpailutoiminnassa. Myös Nissinen keskittyy kilpailutoimintaa, mutta sen lisäksi sääntötyöhön. Merilän tehtäviin kuuluvat lajin kehittäminen sekä yhdessä Jokisen kanssa valmennus. Vihriä käsittelee tiedotusta sekä markkinointia ja Dammert sivuvaunuasioita. Lisäksi Jukka-Pekka Jylhä toimii ATV:n yhteyshenkilönä.

SM-joukkuekilpailun järjestäjä haussa

Lajiryhmä tarkasti kokouksessa myös Kansainvälisen Moottoriliiton (FIM) tekemät muutokset kilpailukalenteriin, minkä perusteella ryhmä totesi, ettei Suomen kilpailukalenteriin kannata tehdä muutoksia.

Tanskan MX3-luokan MM- ja MX2-luokan EM-osakilpailu on peruttu, joten päällekkäisyyttä SM-sarjan kanssa ei enää ole. Lisäksi koska MX1- ja MX2-luokan Latvian MM-osakilpailu on siirretty ajettavaksi 27.6., on SM-sarjan kuljettajilla nyt mahdollisuus osallistua kyseiseen MM-osakilpailuun.

Supercrossin SM-sarjan Vantaan (22.5.) ja Hyvinkään (12.6.) osakilpailut menevät päällekkäin MX3 MM- / MX2 EM -osakilpailujen kanssa. Lajiryhmä ei kuitenkaan lähtenyt tekemään muutoksia kalenteriin, jotta MX2-luokan SM-sarja saataisiin pidettyä sellaisena, että se palvelisi niitä nuoria kuljettajia, jotka ajavat MX2-luokan EM-sarjaa.

Kotimainen kilpailukalenteri on nyt hyväksytty, mutta edelleen kaivataan järjestäjää joukkuekilpailulle. C- ja SM-luokkien kilpailuviikonloppu on 18.-19. syyskuuta, ja kilpailun järjestämisestä kiinnostuneita pyydetään ottamaan yhteyttä lajiryhmään tai SML:n toimiston Sirpa Räsäseen. Haku päättyy 28.2.

Äänet tarkempaan syyniin

Moottoripyörien äänirajat ovat kiristyneet viime vuosien aikana ja ääniin kiinnitetään monellakin yhteiskunnan alalla entistä herkemmin huomiota. Kyseessä on lajin harrastajien yhteinen asia, mutta kilpailutoimintaa varten lajiryhmä laatii ääntenmittaukseen toimintaohjeen.

Kilpailujärjestäjien välillä on ollut vaihtelua ääntenmittaustavoissa, mikä on aiheuttanut ongelmia. Tällä kaudella ääniin ja niiden mittaustapoihin tullaan kiinnittämään entistä enemmän huomiota. Kaikissa kilpailuissa pitää suorittaa ääntenmittaus sääntöjen mukaisesti ja yhdenmukaisin menetelmin. SM-kilpailuissa äänet mitataan aina ja kaikilta kilpailijoilta. Sallitut äänirajat ylittäneet pyörät hylätään aina.

Lajiryhmän laatima toimintaohje jaetaan kilpailujen järjestäjille ennen kauden alkua. Kilpailun valvoja valvoo tiukennetusti ääntenmittauksia, mutta päävastuu on kilpailun johtajalla.

Äänirajat kaudella 2010:
4T-mallit 2008 ja uudemmat – 94 dB
4T-mallit 2006-2008 – 96 dB
4T-mallit 2005 ja vanhemmat – 98 dB
2T-mallit 2006 ja uudemmat – 96 dB
2T-mallit 2005 ja vanhemmat – 98 dB

Varikkoalueet näyttäviksi

Supercrossin SM-sarjaa on mainostettu suomalaisen motocrossin lippulaivana, ja myös kaudella 2010 kyseinen sarja on niin sanottu ykköstuote. Supercrossin SM ei kuitenkaan laske muiden sarjojen arvoa tai merkitse sitä, että muut kilpailut olisivat lajiryhmän silmissä vähäpätöisempiä. Itse asiassa lajiryhmä suosittelee muidenkin kilpailujen järjestäjiä panostamaan lajin näkyvyyteen ja näyttävyyteen.

Kaudella 2010 lajiryhmä kannustaa ja ohjaa myös muiden kilpailujen kuin Supercrossin SM-osakilpailujen järjestäjiä suunnittelemaan ja valvomaan varikkoalueiden käyttöä. Tavoitteena on tehdä varikkoalueista selkeitä, jolloin kulkuväylät ovat suoria sekä siistejä ja varikkopilttuiden etureunat ovat suorassa rivissä, ja niin edelleen. Suosituksena on, että tiimit ja sarjojen kärkikuljettajat sijoitettaisiin varikolla näkyvimmille paikoille ja lähelle rataa sekä mahdollisia VIP-alueita.

Tavoitteena varikkoilmeen kohennuksella on luoda yleisölle ja medialle selkeä sekä siisti kuva motocrossista. Samalla yleisön ja median on helpompi seurata kilpailijoiden toimintaa varikolla.

Uusin numero