Tuuli terävässä tikissä Aragonissa: ”Ajaminen tuntui hiton hyvältä!”

Tuuli, 18, takoi parhaan aikansa jälkimmäisellä harjoitusjaksolla, jolloin hän kiersi 5078 metrin mittaisen radan lukemin 2.06,482.

– Hyvä päivä kaiken kaikkiaan. Lähdin hakemaan ensimmäisessä harjoituksessa välityksiä kohdilleen ja tuntumaa rataan. Jatkoin toisen treenin alussa tuntuman hakua ajamiseen ja se tuntuikin hiton hyvältä! Pystyin ajamaan koko ajan tasaisen hyviä kierroksia, kertoi syystäkin tyytyväinen Tuuli.

Tuuli oli pitkään tuloslistan kärjessä ja hän pääsi vetämään vielä kaksi kovaa aikaa käytyään vaihtamassa uudet renkaat.

– Seitsemän minuuttia ennen harjoituksen loppua sattui sitten pieni kaato. Kuljettaja ja pyörä säilyivät ehjinä, mutta kaveri pääsi kuittaamaan kärkipaikan. Mutta eihän tuo ero ole oikeastaan yhtään mitään, tähdensi Tuuli.

Tuuli jäi pohjat viimeistelleestä hollantilaisesta Suzuki-kuljettajasta Wayne Tesselsista ainoastaan 23 tuhannesosaa. Suomalaiselle mitattu huippunopeus 270 km/h oli omalta osaltaan päivän paras noteeraus.

Perjantain kolmanneksi kiireisin oli aamun harjoituksessa ajalla 2.06,641 kärkeen Kawasakilla karauttanut italialainen Marco Faccani.

Tuuli oli ensimmäisessä sessiossa seitsemäs ajalla 2.08,463.

Tuulen tavoin myös hänen tiimikaverinsa Valter Patronen ja Eemeli Lahti nostivat tuntuvasti vauhtiaan iltapäivän treenissä. Patronen oli lukemin 2.09,009 sijalla 20 ja Lahti 23:s numeroin 2.09,419.

Patronen paineli ensimmäisessä harjoituksessa ajan 2.10,652 ja Lahti 2.11,097.

Superstock 600-luokan lauantain ohjelmassa ovat aika-ajot ja kauden ensimmäinen EM-osakilpailu.

Rea Superbiken nopein

Aragonin viikonloppu rakentuu Superbike-luokan MM-sarjan kauden toisen osakilpailun ympärille.

Superbikessa ajettiin perjantaina niin ikään kahdet harjoitukset ja molempien kärjessä hääri britti Jonathan Rea Hondalla.

Rea viimeisteli parhaan kierrosaikansa 1.58,180 jälkimmäisen harjoituksen lopulla. Hän kukisti toiseksi parhaasta vauhdista vastanneen maanmiehensä ja hallitsevan maailmanmestarin, Kawasakilla kiitävän Tom Sykesin 0,237 sekunnilla.

Kolmanneksi Ducatilla tuikkasi niin ikään brittikuljettaja, eli Chaz Davies. Hän jäi pohjista 0,395 sekuntia.

Superstock 600-luokan harjoitusten täydelliset tulokset:
http://resources.worldsbk.com/files/results/2014/ESP1/ST6/L1A/CLA/Results.pdf
http://resources.worldsbk.com/files/results/2014/ESP1/ST6/L2A/CLA/Results.pdf

 

Uusin numero