Tuuli takoo SM-kultaa

Tuuli kasvatti pistejohtonsa sarjataulukossa niin isoksi, että hän käytännössä varmisti tämän kauden Suomen mestaruuden. Juhlia ei vielä järjestetä, sillä sarjaa on yksi osakilpailu jäljellä ja tulokset ovat toistaiseksi epäviralliset. Kauden päättävä osakilpailu ajetaan 3.-4. syyskuuta Motoparkin radalla Virtasalmella.

Superstock-luokan tämän päivän kilpailussa Eemeli Lahti kiirehti kakkossijalle ja hänen takanaan tiukan taistelun jälkeen kolmospaikan valtasi Jasmin Sarjos. Heti erän jälkeen tulostaan kommentoinut Sarjos oli ansaitusti tyytyväinen päivään, sillä nainen on keikkunut tuloksissa pitkään kärkiryhmässä mutta palkintokorokepaikka on vielä antanut odottaa itseään.

Superbike-luokan voiton vei eilisen tapaan paluun radoille tehnyt Pauli Pekkanen. Toiseksi ajoi kisan alussa hetken johtopaikkaa pitänyt Ville Valtonen. Hän totesi kisan jälkeen, että Pekkasen mentyä ohi eroa alkoi pikkuhiljaa syntyä, eikä Valtonen omien sanojensa mukaan pystynyt vastaamaan Pekkasen hurjaan kisavauhtiin.

Tasaisesti hyviä sijoituksia poiminut Valtonen nousi sarjapisteissä ykköspaikalle, joten päätöskilpailuun jää paljon jännitettävää. Pistejohdosta loukkaantumisen takia pudonnut Aleksi Kyllästinen saattaa kuntoutua päätöskilpailuun ja vasta Virtasalmen jälkeen ison luokan mestari on selvillä.

Tämän päivän kilpailussa kolmospaikan otti koko kauden vahvasti ajanut Marko Rättö. Nelospaikalle nousi huonolta lähtöpaikalta hurjan nousun tehnyt Erno Kostamo.

Tulokset.

Teksti ja kuvat: Suomen Road Race Ajajat ry/Sami Salonen
 

Uusin numero