Tuuli neljäs IDM-sarjan päätöskilpailussa

Cup-mestaruutensa jo edellisessä osakilpailussa varmistanut imatralainen menetti mahdollisuudet podiumille Hockenheimin kuuluisalla areenalla lähtösuoran jälkeisessä mutkassa.

Kuudennesta lähtöruudusta kilpailuun sännännyt nuorukainen kyttäsi kilpailun seitsemännellä kierroksella ohituspaikkaa siirtyäkseen kisassa kakkoseksi. Pieni lipsahdus pääsuoran jarrussa heitti 16-vuotiaan hetkeksi nurmikolle ja kärkiviisikko karkasi hetkessä.

Kaksi kilpakumppania Tuuli onnistui kilpailun loppukierroksilla poimimaan, mutta kärkikolmikko oli karannut tavoittamattomiin.

– Olin ihan kaverin imussa ja yritin jarrussa ohi. Takapää menetti pidon ja pyörä piti oikaista nurmikon kautta. Aikaa siihen kului ja kaverit karkasi. Meillä oli takajousituksen kanssa ongelmia ja se näkyi tuossakin tilanteessa, muisteli Tuuli.

– Kyllä nyt hieman ottaa päähän, manasi pettynyt nuorukainen kilpailun jälkeen.

Tuuli vastaanotti Cupin voittopokaalin ohessa palkinnon, joka jaetaan vuoden tulokkaalle. Imatralainen oli itseoikeutettu vastaanottamaan alle 20-vuotiaalle tulokkaalle jaettavan muiston.

Vaikka koko kausi saa Tuulilta positiivisen summauksen, jäi päätöskisan nelostila kaivelemaan hampaankoloon.

– Kausihan oli ihan hyvä, paitsi tämä viimeinen kisa.

IDM-sarja Yamaha R6-Dunlop Cup 8/8 osakilpailu Hockenheim tulokset:
1. Marco Nekvasil, Itävalta, Yamaha 23:23.045, 2. Toni Riedel, Saksa, Yamaha +02.613, 3. Marc Buchner, Saksa, Yamaha +02.803, 4. Niki Tuuli, Suomi, Yamaha +13.174, 5. Ville Valtonen, Suomi, Yamaha +17.204.
 
Sarjan loppupisteet:
1. Tuuli 162, 2. Nekvasil 125, 3. Buchner 108, 10. Valtonen 50.