Tuulella kaksijakoinen viikonloppu Silverstonessa

Superstock 600 -luokan kuljettajille Silverstonen kisaviikonloppu oli poikkeuksellinen, sillä luokassa ajettiin viikonlopun aikana kaksi kisalähtöä normaalin yhden kisalähdön sijaan.

Niki Tuulen, 17, osalta ensidebyytti Silverstonen 5902 metrin mittaisella radalla sujui kaksijakoisissa merkeissä.

– Ensimmäinen vapaa harjoitus ja aika-ajo menivät pääosin radan harjoittelemiseen ja säätöjen hakemiseen. Pääsin kuitenkin rataan ihan hyvin sisälle, löysin hyvät ajolinjat ja kierrosaika parani koko ajan. Toisessa aika-ajossa se oli jo yli kaksi sekuntia parempi, Yamahan R6-pyörää kuljettava imatralaisnuorukainen kertoi.

Aika-ajoista 14. lähtöruudun ottanut Tuuli ajoi ensimmäisessä kisassa kymmenenneksi.

– Kisan startti oli hyvä, mutta menin himmaamaan liian aikaisin ensimmäisen mutkaan ja samalla kilpakumppaneita tuli ohi joka puolelta. Ei siinä auttanut kuin jatkaa rauhallista ajoa ja nousta sieltä sija kerrallaan ylöspäin.

– Suurimmat taistelut kävin kymmenennestä sijasta italialaisen kaverin kanssa. Sijoitukset vaihtelivat koko ajat ja siinä samalla edellä olevat pääsivät vähän karkuun. Ruutulipulla olin lopulta 10:s, mutta ihan tyytyväisenä, sillä tarkoituksena oli ajaa ehjä kisa ja ottaa muutama piste.

Hyvän lauantaipäivän kisan ansiosta Tuuli lähti toiveikkaana myös sunnuntaina ajettuun toiseen kisalähtöön.

– Tavoite oli viiden sakissa. Ikävä kyllä tavoite jäi toteutumatta, sillä väärä rengasvalinta pilasi kisan totaalisesti.

– Koko sunnuntaipäivän oli epävakainen sää, välillä paistoi ja välillä taas satoi. Ennen kisaa taivas oli täynnä tummia pilviä ja keli olisi voinut olla mikä vaan, joten valitsimme kisaan sadekelin renkaat. Valinta osoittautui huonoksi, sillä rata alkoi kuivua jo heti toisella kierroksella ja tipuin sijoituksia alaspäin koko kisan, vaikka startissa kympin sakkiin jo nousinkin.

Sijalla 19. maaliin ajanut Tuuli oli pettynyt sunnuntain kisasuoritukseen.

– Todella pettynyt maku jäi, sillä hyvää sijoitusta lähdettiin hakemaan ja lauantain perusteella siihen olisi varmasti ollut hyvät mahdollisuudet.

Tuuli on tällä hetkellä EM-sarjassa sijalla 15. Sarjan johtopaikkaa pitää sveitsiläinen Bastien Chesaux.

EM-sarjan seuraava osakilpailu ajetaan 31. elokuuta Saksan Nurburgringillä. Rata on viime vuonna Saksan IDM-sarjan Yamaha R6 Dunlop Cupin mestaruuden voittaneelle Tuulelle tuttu areena.

Tulokset:
http://www.worldsbk.com/en/season?p_S_Campionato=ST6&p_Anno=2013
 

Uusin numero