Tuore motocrossin Suomen mestari Heinolan MM-enduroon

Viikon kuluttua Ruotsissa tuore MX-mestari käy totuttelemassa endurokilpailun saloihin, ja Heinolassa on tarkoitus säväyttää.

MX1-luokan SM-sarjaa dominoinut Toni Eriksson jättää hetkeksi crossipyörän talliin ja suuntaa enduropoluille. Kipinä enduroon on syttynyt jo aiemmin.

–  Tarkoitus oli vuonna 2009 osallistua Riihimäellä ajettuun MM-osakilpailuun, mutta viime hetken loukkaantuminen muutti suunnitelmia. Endurossa on Suomessa kova taso ja paljon on crossikuskeja vaihtanut enduron puolelle hyvällä menestyksellä. Jos crossi rupeaa tökkimään niin kyllä lajin vaihto tulee kyseeseen, Eriksson vinkkasi.

Vaikka vantaalaisen leipälaji on MX:n puolella, on hän koko ikänsä harjoitellut myös enduroa.

– Kyllähän se vähän niin on, että Ruotsin osakilpailu on totuttautumista endurokilpailun luonteeseen. Heinolassa olisi sitten tarkoitus ajaa kovempaa, mitään tulostavoitteita ei oikeastaan ole mutta itsensä ylittäminen on tavoitteena.

Äkkiseltään voisi kuvitella, että crossikuskin on vaikea sopeutua enduron ajamiseen.

– Molempia lajeja olen tosiaan ajanut ja harjoitellut, mutta helppoa ei ole ollut ikinä. Tasapaino ja kaikki muu on kunnossa, Xtremetestille tyypillisiä paikkoja on myös tullut harjoiteltua, KTM-pilotti kuvaili.

Lopuksi tuore Suomen mestari toivotti myös MX-fanit Heinolaan katsomaan kovatasoista kisaa elo-syyskuun vaihteessa.

– Kyllähän sen huomaa, kun on yleisöä kannustamassa. Ei muuta kuin kaikki katsomaan miten meikäläinen punnertaa pyörää ylös Xtremetestillä!

Viimeisin numero