TSMU ottaa vetovastuun MX-liigan päätösosakilpailusta

MX-liigaa on ajettu kuusi osakilpailua ja seuraava on vuorossa tänä viikonloppuna Imatralla.

Kausi oli päättyä aiottua aiemmin, mutta Turun Seudun Moottoriurheilijat (TSMU) teki nopeat päätökset ottaa ohjat kauden kahdeksannesta, eli viimeisestä osakilpailusta.

Samalla kyseessä on loppuvuodesta 2011 perustetun TSMU:n ensimmäinen isännyys kansallisessa kilpailussa. TSMU järjestää kilpailun yhteistyössä Rauman Seudun Moottorikerhon (RaSMK) kanssa.

– MX-liiga on todella hyvä kilpasarja pääasiassa sellaisille luokille, joille ei ole arvosarjaa. Osakilpailujen lauantaissa ovat mukana kaikkein nuorimmat kuljettajat, jotka ovat vielä kasvavia lapsia ja jotka kaipaavat kilpailuja, TSMU:n puheenjohtaja Harri Riitamo kertoo.

– On tärkeää, että liiga saadaan ajettua täysimittaisena. Lisäksi on merkittävää, että Turun ja Rauman talouspiirissä järjestetään kilpailuja, jotta alueen lukuisat kuljettajat pääsevät kilpailemaan helposti.

TSMU on muutenkin mukana MX-liigassa, sillä se on Raisiossa sijaitsevan Extreme Areena -sisäratansa kautta yksi MX-liigan pääyhteistyökumppaneista.

SM-sarjan
kuljettajat mukaan

TSMU:n kilpailussa ajetaan MX-liigan normaalin kaavan mukaisesti alle 15-vuotiaiden kuljettajien startit lauantaina luokissa MX65, MXC/C ja MXC/B.

Sunnuntaina ovat vuorossa MX-liigan luokat MXJ, MX125 ja MXB. Viikonloppu poikkeaa normaalista siten, että lauantaina on mukana MX-liigan ulkopuolisena luokkana A-avoin.

Sunnuntaina järjestetään puolestaan kaikkien junioreiden MXC-luokkien (MXC/C, MXC/B, MXC/A) avoin yhteiskilpailu, johon osallistujamäärä rajataan 40:een.

– SM-sarjoissa ajaville kuljettajille ei ole juurikaan kansallisia kilpailuja, minkä takia haluamme tarjota heillekin ajettavaa A-avoimen luokan muodossa. Lisäksi TSMU:lla sekä RaSMK:lla on useita A-luokan kuljettajia, jotka pääsevät nyt ajamaan kotikilpailun, Riitamo muistuttaa.

TSMU:n kilpailuun houkutellaan A-luokan kuljettajia lauantain lisäksi sunnuntaiksi, jolloin heiltä ei veloiteta ilmoittautumismaksua MX125-luokan MX-liigan osakilpailuun.

MX-liigan promoottori haluaa nähdä kauden päätöksessä poikkeuksellisen kovatasoisen 125-kuutioisten kilpailun, minkä takia – TSMU:n lopullisella päätösellä – koko kauden SM-sarjassa (MX1- tai MX2-luokka) ajaneet kuljettajat pääsevät mukaan sunnuntain MX125-luokkaan ilman ilmoittautumismaksua.

 

Uusin numero