Triumphilla ennätystulos!

Triumph näyttää että tuloksen tekeminen onnistuu myös syvässä laskusuhdanteessa ja esittää ennätystuloksen vuodelta 2008. Liikevaihto nousi 29 prosenttia, 220 miljoonasta punnasta 284 miljoonaan puntaan ja liiketoiminnan tulos nousi 12,5 miljoonasta 14,5 miljoonaan puntaan.

– Taloustilanteesta huolimatta olemme varovaisen optimistisia myös Triumphin tämän vuoden tuloksen suhteen, kertoo johtaja Tue Mantoni.

Triumph on kasvanut vauhdilla viime vuosien aikana. Triumphin valmistus ja koko toiminta käynnistettiin uudestaan vuonna 1990 uuden omistajan, John Bloorin alaisuudessa.
Toistaiseksi taloudellisesti paras vuosi ”Hinkley Triumphille” on 2008. Tehtaalta valmistui 48 929 moottoripyörää, verrattuna 41 125 moottoripyörään vuonna 2007. Rajua kasvua on pitkälti kiittäminen uusista markkina-alueista ja pyörämalleista.

– Talouskriisi on todella tuntunut tämäntyyppisissä tuotteissa. Moottoripyöräala on saanut tuta sen etenkin kolmen viimeksi kuluneen kuukauden aikana, mutta olemme silti optimistisia oman tuotemerkkimme suhteen.
Tällä alalla uudet mallit ovat ensisijaisen tärkeitä ja niin lehdistö kuin kauppiaat ovat ottaneet uuden Thunderbirdin omakseen avosylin. Olemme jo saaneet melkoisen määrän ennakkotilauksia, Mantoni kertoo.

Uusin numero