Trialisti Myöhänen moottoriurheilun edustaja Hyypiän tukiryhmän stipendiaattina

Eerikkilän urheiluopistolle oli päässyt jakotilaisuuteen seitsemän nuorta. Yhtenä heistä suomalaisen trial-ajon suuri lupaus sastamalalainen 16-vuotias Timo Myöhänen.

Myöhäsellä on selvä käsitys 1500 euron stipendin käytöstä. Rahat käytetään ensi keväänä kuukauden harjoitusleiriin Keski-Euroopassa.

Jyväskylän urheilulukiossa opiskeleva Myöhänen, vaikka ajaa ensimmäistä vuotta ns. Eliittiluokassa, on ehkä hieman yllättäen johdossa SM-sarjassa kolmen osakilpailun jälkeen. Yksi voitto ja kaksi kakkossijaa antavat hyvän pohjan heinäkuun lopulla Vammalassa ajettavaan kotikilpailuun.

Myöhäsen kansainvälinen kilpailukausi jatkuu heti tulevana viikonvaihteena Espanjassa lähellä Cordobaa ajettavassa kaksipäiväisessä MM-kilpailussa.

Myöhänen aloitti MM-kauden lupaavasti Ranskassa kymmenennellä sijalla. Sitten MM-sirkus käväisi maapallon toisella puolella Australiassa ja Japanissa, joissa ajettiin yhteensä neljä osakilpailua. Nämä kisat Myöhänen jätti väliin.

Espanjan jälkeen Myöhäsen kausi jatkuu viikon kuluttua Andorrassa EM-kisalla ja heinäkuun alussa Italiassa.

Timo Myöhänen sai alkuvuodesta sopimuksen myös Beta-tehtaan ns. kakkostallia pyörittävän Miton Top Trial tiimin kanssa.

Lisätietoja muista stipendiaateista:
www.sh4.fi
 

Uusin numero