”Tohtorilla” tuhti podiumennätys: 18 vuotta ja 342 päivää

Kymmenettä MM-kultaansa haarukoivan ”Tohtorin” uusin ja verraten tuhti ennätys kirjataan peräti 18 vuoden ja 342 päivän mittaiseksi.

Se merkitsee aikaväliä Rossin ensimmäisestä toistaiseksi viimeisimpään podiumsijoitukseen lajin parrasvaloissa.

Rossi kipusi ensimmäisen kerran podiumille vuonna 1996 Itävallassa ja silloisessa 125-kuutioisten luokassa kilpaillessaan. Viimeisin podiumsijoitus irtosi puolestaan kolme viikkoa sitten Saksasta, kun Rossi päätyi kolmanneksi.

Aiempi ennätys oli espanjalaisen Angel Nieton nimissä. Nieto sai nauttia rekordista 29 vuotta, kunnes kuin Rossi riisti sen häneltä.

Endurolegenda Juha Salmisen tavoin upealla urallaan 13 henkilökohtaista maailmanmestaruutta saavuttaneen Nieton ”podiumputki” venyi 18 vuoden ja 328 päivän mittaiseksi.

Se alkoi 50 cc-luokassa vuonna 1967 Hollannissa ja päättyi 125-kuutioisissa kaudella 1986 Italiassa.

Kolmantena listalla tulee Rossin tavoin italialaisiin GP-jermuihin lukeutuva Loris Capirossi saldolla 18 vuotta 90 päivää. ”Capirexin” tuuletukset podiumilla ajoittuivat vuosiin 1990-2008.

Kesätauolla ollut MotoGP-sarja palaa tositoimiin tulevana viikonvaihteena. Yhteensä 18 osakilpailun mittainen MM-kausi kääntyy jälkimmäiselle puoliskolleen Indianapolisin radalla USA:ssa.
 

Uusin numero