”Tohtori” Rossin raju aika-ajovauhti oli myrkkyä muille Assenissa

Rossi kertoi Asseniin tultaessa, että yksi päällimmäinen tavoite on aika-ajosijoituksen kohentaminen.

Rossi teki sen, minkä lupasikin. ”Tohtorin” hyökkäys ajoittui hektisen 15-minuuttisen lopulle ja siihen ei kukaan enää kyennyt vastaamaan.

– Löysin pyörään hyvät säädöt ensimmäisistä harjoituksistä lähtien ja kaikki on nyt kohdallaan. Paalupaikka on aina spesiaalijuttu ja sitä se on varsinkin täällä Assenissa, totesi Rossi.

Suzuki oli tehdä toisen aika-ajosensaation putkeen Aleix Espargaron johdolla, mutta Rossi oli asiasta tällä kertaa toista mieltä.

Rossi kukisti toiseksi sijoittuneen Espargaron 0,231 sekunnilla.

– Painoin viimeisen kierroksen kauttaaltaan limiitillä ja olin kaatuakin. Onhan tämän luokan taso aivan uskomaton. Virhettä ei ole varaa tehdä missään sessiossa, tähdensi Espargaro.

Marquez: ”Valentinon
vauhti on uskomatonta!”

Lauantaina ajettavan kauden kahdeksannen osakilpailun eturivin täydentää Hondan Marc Marquez, joka joutui tunnustamaan Rossin 0,259 sekunnilla nopeammakseen.

– Valentinon vauhti oli aivan uskomatonta! Tiesimme, että Yamaha on vahvoilla Assenissa, mutta olemme sittenkin jo aika lähellä heitä. Olen erittäin tyytyväinen eturivin lähtöpaikkaan, vahvisti koko kauden vaikeuksien kanssa paininut Marquez.

Rossin tallikaveri ja jo viidettä peräkkäistä voittoa haarukoiva Jorge Lorenzo oli pettymys aika-ajossa. Hänet jätettiin kahdeksanneksi 0,415 sekuntia Rossin takana.

Uusin numero