Tohmajärvellä John Deere Enduro lauantaina 25.8.2012

Tohmajärven John Deere Endurossa riittää katsottavaa koko päiväksi, silläe kilpailijat kiertävät 65 kilometrin pituisen reitin kolme kertaa. Kolmea näyttävää maastokoetta ajetaan yhteensä siis yhdeksän kertaa. Reitin kokonaismitta on lähes 200 kilometriä. Kilpailu on yksi pisimmistä Suomessa ajettavista yhden päivän kilpailuista. Kilpailun siirtymätaipaleet ajetaan lähes kokonaan maastossa, mikä tulee lisäämään kilpailun haastavuutta.

Kilpailussa on panostettu MM-enduron tyyliin tehtyjen reittien lisäksi katsojien viihtyvyyteen. Kilpailun selostus kuullaan kisaradiosta, jonka taajuus on 104,8 Mhz. Kaikille kolmelle maastokokeelle on opastus 6- ja 9-teiltä, pysäköintitilaa ja kioskit. Jokaisella maastokokeella seurattavaa riittää reiluksi puoleksitoista tunniksi. Kilpailun kokonaiskesto on 6-7 tuntia, joten katsojat kerkiävät halutessaan kilpailun jokaiselle maastokokeelle.

Kilpailuun osallistuu kuusi kertaa Suomen arvostetuimman endurokilpailun, Päijänneajon voittanut Heikki Timonen ja Mikko Tontti, joka on voittanut samaisen kilpailun kahdesti. Perässä tulee varmasti hiillostamaan ensimmäistä Päijännevoittoaan hamuava Pentti Nurminen. Kilpailussa ajaa myös Saksan mestaruussarjassa työkseen ajava Tomi Peltola.

Ensimmäinen kilpailija lähtee reitille kello 9.01. Ensimmäiset kilpailijat tulevat maaliin kello 16.42. Lähtö ja maali sijaitsevat kilpailukeskuksessa, joka on Kemien koululla osoitteessa Kirkkotie 10, 82600 Tohmajärvi.

 

Parhaat katselupaikat ja aikataulut

Paras katselupaikka siirtymällä on haastava mäki osoitteessa Korkiavaarantie 9. Ensimmäiset kilpailijat ovat siellä ensimmäisellä kierroksella noin kello 9.15. Tämän jälkeen kannattaakin suunnata suoraan maastokokeille, joiden aikataulut ja osoitteet löytyvät alapuolelta.

 

MK1 / MK4 / MK7 Extreme test

Osoite: Luosojoentie 158. Opastus Kiteentieltä ja 9-tieltä. Alueella kioski.

Tukkeja, renkaita ja kivikko-osuuden sisältävä Extreme testin Ensimmäinen kilpailija on Luosovaarassa noin kello 9.20. Sama maastokoe ajetaan kolme kertaa, kärki on seuraavan kerran MK4:lla noin kello 12.00 ja MK7:lla noin kello 14.30.

MK2 / MK5 / MK8 Cross test

Osoite: Sininentie 472. Opastus 9-tieltä, yleisölle pysäköintitilaa soramontulla. Alueella kioski. Parkkimaksu autoille 2 euroa, sisältää käsiohjelman.

Vauhdikas maastokoe ajetaan soramonttualueen ympärillä. Ensimmäinen kilpailija on lähdössä noin kello 9.40. Seuraavan kerran kärki on maastokokeella kello 12.15 ja 14.55.

MK3 / MK6 / MK9 Enduro test

Osoite: Purtovaarantie 880. Parkkitilaa murskekentällä ja kioski. Opastus 9-tieltä ja 6-tieltä.

Enduromaastokoe kiertää kalliosta maastoa. Ensimmäinen kilpailija tulee maastokokeelle noin kello 10.45. Seuraavan kerran kärki tulee pätkälle kello 15.15 ja 15.55.

Uusin numero