Tiimipomo Kallio tyytyväinen Tuulen ja Lahden vauhtiin Portugalissa

– Odotukset olivat tietenkin korkealla, mutta ihan tyytyväisenä täältä lähdetään kohti kahden viikon päästä ajettavaa Misanon osakilpailua. Molemmat kuljettajat ajoivat kuitenkin nousujohteisesti koko viikonlopun, ja mikä tärkeintä, saatiin kuitenkin tärkeitä pisteitä, tiimipäällikkö Vesa Kallio myhäilee.

Radan sanotaan olevan kuin vuoristorata – eikä turhaan, sillä se on erittäin haastava yhdistelmä ylä- ja alamäkiä sekä teknisiä mutkayhdistelmiä.

Tiimin kuljettajat suoriutuivat kuitenkin viikonlopusta hyvin nousujohteisesti molempien parannellen reippaasti viime vuotisia ennätyksiään.

Jo aika-ajo osoitti tämän viikonlopun kamppailuiden tasaisuuden, kun ensimmäiset 12 kuljettajaa olivat sekunnin sisällä. Tuuli ajoi itsensä neljänteen lähtöruutuun, eron ollessa kärkeen vaivaiset 0,2 sekuntia. Kilpailussa Tuuli jäi ensimmäisiin mutkiin hieman ulkoreunaan ja menetti pari sijoitusta.

Kärkiryhmässä ajoi tällä kertaa jopa seitsemän kuljettajaa, joiden perässä Tuuli pysyi koko kilpailun. Maaliin imatralaismies ajoi seitsemäneksi viisi sekuntia kilpailun voittajan jälkeen.

– Tänään ei vaan onnistunut sillä tavalla kuin olisi pitänyt. Kilpailun ollessa näin tiukkaa, on tämä välillä todella pienistä asioista kiinni. Nyt on vaan nollattava tilanne ja lähdettävä uusin mielin kohti Misanoa kahden viikon päästä. Tietysti siihen olen tyytyväinen että vauhti oli viikonloppuna jälleen kärkiryhmän kanssa samalla tasolla, Tuuli kertoo.

Lahti puolestaan ajoi aika-ajossa sijalle 11 ja starttasi kilpailuun neljännestä rivistä.

Mies kertoo olevansa erittäin tyytyväinen viikonloppuun ja mekaanikkojen kanssa tehdyt säätömuutokset pyörään onnistuivat todella hyvin.

Lahti ajoi hyvän kilpailun, eikä maaliin tullessa ero voittajaan ollut kuin kuusi sekuntia.

– Viikonlopun alku oli ehkä hieman tahmea ja lämpö teki olon välillä todella tukalaksi. Saatiin tiimin kanssa kuitenkin pyörä harjoitusten ja aika-ajon aikana todella hyväksi ja kilpailuun mennessä ajaminen helpottui paljon. Ensi kierrosten vaikeuksien jälkeen sain ajatukset kasattua ja ajaminen tuntui todella hyvälle. Ajoin omasta mielestäni urani parhaan kilpailun ajollisesti, Lahti kertoo tyytyväisenä.

Pisteiden kannalta viikonloppu oli tiimille kohtalainen, sillä Tuuli pysyi pisteissä viidentenä eron ollessa toisena olevaan Caricasuloon vain 14 pistettä. Lahti nousi pisteillä sijalle 10.

Kausi jatkuu 19.-20. kesäkuuta Marco Simoncellin mukaan nimetyllä Misanon radalla Italiassa.

Uusin numero