Tiesitkö nämä ihmeelliset asiat MotoGP:n rangaistuksista?

Sääntöjä rikotaan kahdella tavalla. Yleisin on radan rajojen venyttäminen, jolloin kuljettaja ajaa mutkasta ulos tullessaan hetkellisesti radan kanttikivien väärällä puolella. Tätä tutkitaan kameroilla, mutta sen erottaminen on silti työlästä.

Toinen tapa on oikaisu, joka on jo vakavampaa. Siinä kuljettajaa saa selkeästi etua ajaessaan esimerkiksi shikaanista osan radan ulkopuolella tarkoituksella.

Jos kuljettaja menettää ajaessaan radan ulkopuolella aikaa yli sekunnin, hän ei saa rangaistusta. Jos menettää alle sekunnin, saa kilpailun jälkeen aikarangaistuksen. Systeemi on melko erikoinen. Alle sekunnin ajanmenetyksistä radan ulkopuolella ajettaessa tulee seuraavanlaisia rangaistuksia: jos oikaisussa menettää 0,7 sekuntia, saa kuljettaja kahden sekunnin aikarangaistuksen, josta kuitenkin vähennetään tuo 0,7 sekuntia eli kilpailun jälkeen aikaan lisätään 1,3 sekuntia.

Jos taas kuljettajaa hyötyy ajallisesti oikaisusta, lisätään saatuun hyötyyn kaksi sekuntia. Esimerkiksi 0,45 sekunnin hyöty (tämä lasketaan mutkien keskiajoista) tarkoittaa 2,45 sekuntia lisää loppuaikaan.   

“Nämä rangaistukset ovat olleet voimassa viime vuoden Silverstonen kilpailusta asti, tiimit kyllä tuntevat nämä säännöt oikein hyvin. Tällä hetkellä meillä on kuusi rataa, joissa on mahdollisuus oikaista ja säästää aikaa, ne ovat Austin, Le Mans, Katalonia, Assen, Silverstone ja Misano”, selvittää MotoGP:n kilpailujohtaja Mike Webb.

”Takavuosina tuollaisissa kohdissa oli hiekkaa, mikä hidasti kuljettajaa automaattisesti paljon tai aiheutti kaatumisen. Nyt niissä on asfalttia turvallisuuden takia. Siksi tämä järjestelmä on ollut pakko kehittää.”

Jos kuljettaja hyötyy ajallisesti joutuessaan ulos radalta toisen kuljettajan työntämänä, hän joutuu antamaan mahdollisesti parantuneen sijoituksensa takaisin, mutta ylimääristä rangaistusta ei tule. Se, oliko kuljettajalla mitään mahdollisuuksia pysyä radalla, on subjektiivinen arvio,

”Kuten kaikki kuljettajien käyttäytyminen radalla, FIM:n tuomarit päättävät myös näistä tilanteista. He arvioivat, oliko mahdollisuus pysyä radalla vai ei. Kontaktin ei tarvitse olla kriteerinä, mutta se on yksi vahva signaali siitä”, Webb sanoo.
 

Uusin numero