Tekniset murheet Kostamon kiusana Frohburgissa

Erno Kostamo saavutti IRRC Superbike -sarjan neljännen sijan.
Kuva: Milan Kubin.

IRRC Superbike -luokan kärkikuljettajin kuuluva Erno Kostamo saavutti päätöskilpailun teknisistä ongelmista huolimatta sarjan neljännen sijan.

IRRC-sarjan päätöskilpailu Saksan Frohburgissa ei sujunut Erno Kostamon osalta toivotulla tavalla. Haasteet alkoivat jo aika-ajossa, jossa Kostamo ei saanut puhdasta suoritusta.
– Mukana oli todella paljon ensikertalaisia, ja aika-ajo oli lähinnä ruuhkassa pyörimistä. Lisäksi viikonlopun aikana paukahteli useita moottoreita, ja homma meni vähän öljyn kanssa leikkimiseksi, Kostamo manaa.

Lieviä oireita teknisestä ongelmasta näkyi jo ennen IRRC-luokan kilpailua ajetussa Open-luokan lähdössä. Ensimmäisessä IRRC Superbike -kilpailulähdössä lämpöongelmien piinaama Kostamo sijoittui neljänneksi. Toinen lähtö päättyi keskeytykseen.
– Moottori nosti hieman lämpöjä jo ennen IRRC-lähtöjä ajetussa Open-luokan kilpailussa. IRRC-luokan ensimmäisessä lähdössä tehot hävisivät, joten en kyennyt taistelemaan kärkisijoista, pettynyt Kostamo kuvailee.
Varikolla havaittiin moottorin kadottaneen jäähdytysnestettä. Koska moottori kuitenkin toimi normaalisti, oletettiin vian löytyvän jäähdytyksestä.
– Kävimme jäähdytyspuolta läpi ja vaihdoimme muun muassa jäähdyttimen. Koska moottorissa tuntui olevan käyttölämpötilassa vedot kohdallaan, emme arvanneet ongelman aiheuttajaksi kannentiivistettä. Toisen IRRC-lähdön jouduin keskeyttämään jo muutaman ajetun kierroksen jälkeen, kertoo Kostamo.
Erittäin harmilliseksi asian tekee se, että Kostamolta olisi löytynyt varamoottori, jonka olisi voinut vaihtaa pyörään ongelmien ilmettyä.
– Vika vaikutti olevan muualla kuin moottorissa. Koska ykkösmoottorini on todella tehokas – pyöräni on varmaankin sarjan nopein – päätimme jättää moottorin vaihtamatta, Kostamo sanoo.

Vaikka odotettu jännitysnäytelmä IRRC Superbike -sarjan palkintosijoista jäikin Frohburgissa näkemättä, riitti Kostamon etumatka pisteissä sarjan neljännen sijan varmistamiseen.
– Kaikkia hieman harmitti, että sarjan sijoitukset eivät ratkenneet ajamalla, mutta tämäkin kuuluu motorsporttiin. Kaikkihan tätä tekisivät, jos se helppoa olisi, pohtii Kostamo.
– Haluan vielä lopuksi toivottaa IRRC Supersport -sarjassa nelossijan napanneelle Anssi Koskelle onnittelut hienosta kaudesta sekä pikaista paranemista toisessa IRRC Superbike -kilpailulähdössä loukkaantuneelle Marko Rätölle.

Naulankanta Motosportin BMW S 1000 RR:llä kilpaileva Erno Kostamo saavutti kaudella 2019 neljännen sijan IRRC Superbike -sarjassa.

Uusin numero