Tech 3:n tallipäällikkö uskoo pystyvänsä pitämään Johann Zarcon: ”Se on mahdollista”

Etenkin KTM on ilmaissut kiinnostuksensa, ja juuri KTM:n suojiin Tech 3 ensi kaudeksi Yamahalta siirtyy 2019. KTM ei ole ainoa tehdastiimi, jolle Zarco kelpaisi. Poncharalin mukaan ei ole silti mahdotonta, että Zarco jatkaa heidän leivissään.

”Johann Zarco ja hänen henkilökohtainen managerinsa Laurent Fellon käyvät läpi kaikki pöydällä olevat mahdollisuudet. Meidän kannaltamme olisi unelma, jos hän jatkaisi meillä, ja voin kertoa, ettei se ole ollenkaan mahdotonta”, Poncharal sanoo.

”En tiedä voinko sanoa, että se on erittäin mahdollista tai edes hyvin mahdollista, mutta mahdollista se on.  Jätän kuitenkin päätöksenteon täysin heille. Kaikkein pahinta, mitä voisimme nyt tehdä, on painostaa häntä tekemään jotakin, mitä hän voisi myöhemmin katua.”

“Totta kai hän käy läpi kaikki mahdollisuudet, mutta etumme on, että hän tietää, mikä meidän tilanteemme on ja mihin me olemme menossa”, Poncharal sanoo.

Poncharal uskoo, että Zarcon unelma on päästä Yamahan tehdastiimiin. Maverick Vinales teki kuitenkin juuri kahden vuoden jatkosopimuksen ja myös Valentino Rossi on kertonut, että jatkosopimus on lähellä.

”Johann todellakin ansaitsee sen tehdastallipaikan, mitä hän tarvitseekin voittaakseen mestaruuden. Mutta Yamahalla se ei tule tapahtumaan lähitulevaisuudessa.”
 

Uusin numero