Team Makkula kävi hakemassa uuden LCR-rungon Sveitsistä

Kolme innokasta uuden sivuvaunumoottoripyörän hakijaa astui viime viikon perjantaina Vironlaivalle suunnitelmanaan käydä Sveitsissä ostoksilla, kerrotaan Team Makkulan oheisessa matkakertomuksessa.

Matkaa taitettiin Via Balticaa pitkin maiden vilahdellessa ohitse: Viro, Latvia, Liettua, Puola, Saksa, Itävälta ja lopulta Sveitsi, ainakin hetkeksi.

Päästyämme LCR-tehtaan pihaan, auton peilissä odottelikin yllätys – tullin auto! Olimme hyväuskoisina ylittäneet rajan miehittämättömältä rajanylityspaikalla, joten tullilla oli asiaa. Siitä lähdettiinkin sitten takaisin rajalle paperihommiin. Iltapäivällä paperiasiatkin saatiin kuntoon ja partio pääsi lopulta ihmettelemään tulevaa kilpapeliä.

Kolmisen päivää pajalla ihmettelyä tarvittiin, kunnes uusi peli oli auton perässä valmiina kotimatkaa varten. Siitä alkoi sitten matka Saksan, Tanskan ja Ruotsin kautta lauttakyydin kautta kotiin. 5000 kilometrin ja seitsemän matkapäivän jälkeen tallissa säteilee uutukainen LCR-BMW vuosimallia 2013.

Osa tavaroista tulee vielä perässä postin avulla ja sitten uusi kilpuri olisikin valmis kesän koitoksiin. Väsynyt mutta onnellinen partio kotiutui perjantaina 25. tammikuuta.

Uusin numero