Tatu Lauslehto tuplavoittoon

Viime vuoden Suomen mestarin vauhti oli muille liikaa, kun jo aika-ajossa Lauslehto oli sekunnin nopeampi muihin 600-kuutioisten luokan kilpailijoihin verrattuna.
Järvenpääläinen Triumph-kuljettaja voitti viikonvaihteen molemmin kisan yli 13 sekunnilla, mutta hän ei ollut täysin tyytyväinen kalustoonsa.

– Etupään kanssa oli ongelmia, kun mutkissa oli keulassa melkoinen tärinä. En olisi päässyt niillä säädöillä yhtään kovempaa, Lauslehto kertasi.

Toinen kilpailu ajettiin yhden kaatumisen vuoksi kahdessa osassa. Lauslehdon kilpailukyky kohentui, kun pyörän säädöt saatiin ruuvattua paremmin radalle sopiviksi.

– Muutimme pyörän kulkukulmaa ja ajettavuus parantui, kun pyörä oli etupainoisempi. Takapään pito oli kuitenkin varsin heikko, eikä tilanne muuttunut erilaisia renkaita kokeilemalla.

– Sunnuntaina päätin yrittää uutta Kemoran rataennätystä. Pystyinkin nipistämään vanhasta Superstockin ennätyksestä kaksi sekunnin kymmenystä. Loppukauden aikana panostan IDM-sarjassa menestymiseen, Lauslehto jatkoi.