Tässäkö on RR:n seuraava ”tarurinne”: Teinityttö Carrasco häikäisee ja hurmaa vauhdillaan

Moni hieraisi silmiään Carrascon osalta viimeistään Valencian virallisten testien päätöspäivän puolivälin tienoilla aurinkoisen Ricardo Tormo-radan varikolla.

Valenciassa painellaan tänään koko testijakson kovimpia kierrosaikoja ja mitä olikaan tehnyt lajin superlahjakkuus Carrasco, kun Moto3-luokan päivän ensimmäisen session tulokset olivat selvillä.

Kyllä, 10. maaliskuuta 16-vuotias täyttävä Murcian tyttö oli ladannut 31 kuljettajan nipun 13. parhaan kierrosajan 1.40,946.

Carrasco oli jäänyt siinä vaiheessa testejä alusta lähtien hallinneesta, luokan kenties suurimmasta mestarisuosikista ja Laglisse-tiimikaveristaan Maverick Vinalesista enää 1,536 sekuntia. Ja pitää muistaa, että GP-keltanokka Carrascon KTM-pyörä ei ole – tai ei ainakaan pitäisi olla – kilpailukyvyltään vastaavalla tasolla Vinalesin tehdaskalustoon verrattuna.

Rauhallisenoloinen Carrasco ei ole kuitenkaan tuosta moksiskaan. Eikä myöskään kieltämättä todella kovista kierrosajoistaan. Pinkki kypärä pysyy visusti kylmänä ja unelmasta tehdään oikopolkuja kulkematta totta.

– Olen täällä ainoa tyttö poikien joukossa. Mutta mitä siitä. Olen tottunut siihen. En välitä siitä, mitä muut asiasta ajattelevat, kuittaa Carrasco.

”Pojat saattavat
vielä järkyttyä!”

Tämä ei ollut suinkaan ensimmäinen eikä taatusti viimeinenkään kerta, kun Carrasco järkyttää poikia.

– Voin kertoa, että pojat olivat kyllä jo vähän järkyttyneen oloisia viime kaudella, kun tein ohituksia Espanjan CEV-sarjan kisoissa, naurahtaa jo kolmen vuoden iässä moottoripyöräurheilun aloittanut Ana.

– Ja enemmän järkyttyneitä pojat olivat siinä vaiheessa, kun olin ehtinyt ennen heitä ruutulipulle, lisää Carrasco vilungisti löylyä kiukaalle.

Carrasco sanoo samalla topakasti, että pojat saavat suosiolla tottua näkemään tytön nyt myös Moto3-luokan MM-sarjan lähtöruudukossa.

– Sarjassa on mukana muutamia sellaisia kuljettajia, jotka tuntevat minut viime kaudelta. Mutta ne, jotka eivät vielä minua tunne, saattavat yllättyä, jatkaa Carrasco maailmantähden elkein – joskin ilman minkäänlaista uhoa.

Tiimipäällikkö Pablo Nietolla ei ole epäilystäkään siitä, että Carrascolla on loistava ura edessään.

– Ana on hyvin nuori, mutta hänellä on selkeä käsitys siitä, mitä hän on tekemässä. Ja uskon, että hän tekee sen täydellisesti. Onhan se tytölle tietenkin tavallaan vaikeaa työskennellä tällaisessa ympäristössä, jossa lähes kaikki ovat miehiä. Niin, ja onhan tämä pahimmillaan myös kontaktilaji, mutta kyllä Ana osaa käsitellä senkin olkoon sitten vastustajina poikia tai miehiä, naulaa Nieto teesejään.

* Kuvat: Motogp.com 

Viimeisin numero