Tasavallan presidentti onnitteli 100-vuotisjuhliaan viettävää Suomen Moottoriliittoa

Kansainvälisen moottoripyöräliitto FIMin presidentti Jorge Viegas (oik) saapui paikalle juhlistamaan Moottoriliiton syntymäpäiviä. Vasemmalla Moottoriliiton pj. Erkki Heikkinen.

Moottoriliiton 100-vuotisjuhlia vietettiin eilen lauantaina Lahden Sibeliustalolla. Juhlapuheiden lisäksi tervehdys ja onnittelut saatiin myös tasavallan presidentti Sauli Niinistöltä.

Lahden Sibelius-talo täyttyi lauantaina 12. marraskuuta moottoripyöräalan vaikuttajista, menestyjistä ja muista aktiiveista, kun Suomen Moottoriliitto juhli virallisesti ensimmäistä 100 vuottaan. 

Liiton puheenjohtaja Erkki Heikkinen muistutti puheessaan suomalaisten laaja-alaisesta menestyksestä moottoripyöräurheilun saralla. Sadan vuoden aikana Suomi on saavuttanut MM- ja EM-mestaruus- ja cup-mitaleja yhteensä 592 kappaletta, eli koko ajanjaksolle jaettuna keskimäärin kuusi mitalia joka vuosi. Eläintarhan-, Pyynikin- ja Imatranajojen sekä Päijänteen Ympäriajon ansiosta suomalaisilla on myös hyvä maine kilpailunjärjestäjinä. Tärkeinpänä tukijalkana Heikkinen korosti vielä yhteensä miljooniin tunteihin kohoavaa vapaaehtoistyön määrää, jota ilman kilpailuja ei olisi.

Moottoriliiton pääsihteeri Ville Salonen sai kunnian lukea yleisölle tasavallan presidentti Sauli Niinistön lähettämän tervehdyksen, joka kuului sanasta sanaan seuraavasti:

Taitoa ja nopeutta, päätöksiä sekunnin sisään, tätä kaikkea vaaditaan moottoriurheilussa, joka on suomalaisten verissä. Moottoriurheilu on myös vauhdin huumaa ja vaaran tunnetta. Liian innokas ohitus tai arvaamaton käännös voi johtaa kohtalokkaaseen kaatumiseen. Kiinnostus moottoriurheilua kohtaan kertonee jotain suomalaisuudesta. Pitkä tie ja sen tyhjyys puhdistaa moottoripyöräilijän mielen. Moni ei arvaakaan, kuinka sosiaalista moottoriurheilukin voi olla. Motoristeilla on aikaa puida kisan käänteet katsomossa. Varikolla luodut ystävyyssuhteet kantavat elämän läpi. Omistautunut jäsenkunta on juhlavuottaan viettävän liiton kivijalka. Suomalainen moottoriurheilu näyttäisi aivan toiselta ilman vapaaehtoisten korvaamatonta työtä. Suomi on maailman menestynein moottoripyöräurheilumaa, kun menestys suhteutetaan väkilukuun. Myös tänä vuonna suomalaiset ovat saavuttaneet menestystä maailmalla, niin MM- kuin EM-kilpailuissa. Maamme-laulu on jo tuttu kansainväliselle yleisölle.

Toivotan Suomen Moottoriliitolle mitä parhainta 100-vuotisjuhlaa. Pidetään Suomi myös jatkossa moottoriurheilun paalupaikalla.

Sauli Niinistö

Tasavallan presidentti

Uusin numero