Tarkkalalta toisinto Talcassa

Enduro 3-luokassa ajava loppilainen oli molempina päivinä vielä avauskierroksen jälkeen mukavasti kiinni sijoissa kuusi – kahdeksan mutta viimeisten kierrosten romahdukset pudottivat hänet kauaksi kärjestä.

– Lauantaina ensimmäinen kierros sujui suhteellisen varovaisesti, keskityin vain ajamaan teknisesti oikein. Käsi tuntui hyvältä ja toiselle kierrokselle tarkoitukseni oli nostaa vauhtia. Kuntoutumassa olevasta kädestäni katosi kuitenkin totaalisesti voimat ja seurauksena oli käden jatkuva irtoaminen tangosta. Käsi kestää jo ajon ja iskut, mutta voimaa siinä ei vielä ole tarpeeksi koko päivän ajamiseen. Tämän vuoksi kolmas kierros oli todella vaivalloista ja olin enemmän kuin tyytyväinen että pääsin maaliin, Tarkkala kertaa.

Sunnuntai oli lauantain toisintoa; alku sujui kohtalaisesti mutta loppua kohden ajaminen vaikeutui käsikivun myötä.

– Jäin toisella kierroksella endurotestin mäkeen kiinni, mutta muuten päivä sujui perusajolla ilman ongelmia. Kun kovaa ajoa ei ole alla, on parempi tehdä asiat oikein ja pitää pää vauhdin suhteen kylmänä. Yliyrittämisestä ei ole nyt hyötyä tai pian ollaan lasaretissa uudestaan. Pyörä alkaa kuitenkin nyt tulla tutuksi ja se helpottaa ajamista.

Tasainen MM-sarja tiedossa

Avausosakilpailun perusteella näyttäisi siltä, että tänä vuonna enduron MM-sarja on jokaisessa luokassa aiempaa tasaisempi. Tarkkalan mukaan se tekee lajille hyvää.

– On kaikkien etu että kilpailu kärkisijoista on kovaa ja usealla kuljettajalla on realistiset mahdollisuudet ajaa podiumille. Myös MM-sarjan kiinnostus on kasvamaan päin ja erityisesti nuoria kuljettajia on tulossa Australiaa myöten mukaan sarjaan.

Tarkkala uskoo myös omiin mahdollisuuksiinsa sarjan edetessä, vaikka harmitteleekin lyhyeksi jäävää toipumisaikaa.

– Tämän viikonlopun perusteella ei voi lähteä kovin suurin odotuksin ensi viikonlopun kilpailuun, mutta kunhan käteni täysin kuntoutuu ja saan alle hieman enemmän ajoa, podiumpaikat ovat täysin otettavissa.   

Tarkkalan uusi työväline, 490-kuutioinen Honda käänsi miehen suun kuitenkin messingille.

– Pyörä pelaa todella hyvin ja sillä on nautinto ajaa. Pyörästä ei jää mikään kiinni tänä vuonna.

Enduron maailmanmestaruussarjan toinen osakilpailuviikonloppu ajetaan ensi viikolla rajan toisella puolen Argentiinan San Juanissa, joka isännöi vastaavaa kilpailua myös viime vuonna.

Viimeisin numero