Tarkkalalle tärkeitä MM-pisteitä

Lauantaina Tarkkalalta kaikki ei sujunut vielä suunnitelmien mukaan Chilen rajalla, Argentiinan länsiosassa San Juanissa ajetun MM-sarjan toinen osakilpailuviikonlopun avauksessa. Betan tehdaskuljettaja kärsi ajorytmin puutteesta.

– Tulokseni on pettymys. Tein virheitä pitkin päivää ja lopputulos on tämä. Mitään erikoisia ongelmia minulla ei ollut, mutta ajamiseni ei vain etene. Erikoiskokeiden olisi pitänyt olla minulle sopivia, olen yleensä viihtynyt tämänkaltaisilla erikoiskokeilla.

Sunnuntaille Tarkkalan tavoite oli saada virheet pois ja sitä kautta löytää kunnon ajorytmi, tämä tavoite osittain myös täyttyi kun mies paransi sijoitustaan kahdella pykälällä sijoittuen viidenneksi.

– Sunnuntai sujui minulta ongelmitta, paransin ajoani huomattavasti lauantaista ja aimo harppauksen Chilen osakilpailusta. Nyt minulla on edessäni kuukauden tauko MM-osakilpailuista, jonka aikana uskon meidän saavan pyörääni joitain muutoksia, joiden uskon kasvattavan vauhtiani. Uusi työvälineeni on jo nyt hyvä, mutta sen hiominen käteeni sopivaksi vaatii vielä muutamia testipäiviä, Tarkkala kertoo.

Tarkkala aikoo vielä ennen kuukauden päästä ajettavaa Espanjan MM-osakilpailua ajaa useita testipäiviä Firenzessä Italiassa sekä mahdollisesti osallistua Italian mestaruussarjan kaksipäiväisen osakilpailun Bellassa huhtikuun lopussa.
 

Uusin numero