Tarkkalalla hyvä MM-avaus

Lauantain osakilpailussa Husabergilla ajava Tarkkala sijoittui E3 luokassaan kahdeksanneksi, jääden 1,5 minuuttia kärjestä. -Lauantaina kärsin jälleen iskariongelmista, vaihdettuani iskarin kertaalleen, se meni pian uudestaan rikki. Päätin kuitenkin unohtaa asian ja loppupäivää kohden ajatkin onneksi paranivat viallisesta iskarista huolimatta. Vielä täytyy löytää hienosäätöä ajamiseen mutta uskon että oikeilla jäljillä ollaan. Nyt extreme-testi sujui jo hyvin, sunnuntaiksi täytyy petrata motocrosstestille, siellä jäin aivan liikaa kärjestä.

Sunnuntaina Tarkkala oli kuin uudestisyntynyt ajaen kärkiaikoja heti aamusta lähtien. Päivän kruunasi luokkapohjat viimeiselle extremetestille. -Tänään kaikki sujui suht hyvin, täytyy olla tyytyväinen kolmanteen sijaan, joka tuntuu lähes voitolta kahden äärimmäisen vaikean kauden jälkeen. Toki vielä kirittävääkin riittää. Nyt on kuitenkin aika paljon helpompaa lähteä ensi viikonlopun Portugalin MM-osakilpailuun. Sunnuntain osakilpailussa Tarkkala jäi kilpailun voittaneelle Mika Aholalle reilu minuutin ja toiseksi tulleelle ranskalaiselle Nambotinille 35 sekuntia.
Espanjan osakilpailu oli aikataulullisesti tiukka, aikaa huoltoon jäi vain muutama minuutti, joten siirtymillä ei ollut varaa jäädä ihailemaan maisemia. – Erityisesti viimeisillä kierroksilla pätkät alkoivat kulua joten herpaantumiseen ei ollut varaa.

Ensimmäisen MM-kisaviikonlopun jälkeen Tarkkala on neljäntenä MM-pisteissä. MM-kausi jatkuu heti ensi viikonloppuna 8.-10.4. Portugalin Vale de Cambrassa.

Lauantai:

1. Ahola (Honda)
2. Nambotin (Gas-Gas) +13,65
3. Guillaume (Husqvarna) +32,05
.
8. Tarkkala (Husaberg) + 1.32,17

Sunnuntai

1.Ahola
2. Nambotin +27,91
3. Tarkkala + 1.03,29