Tarkkalalla hyvä Kärme Kustaa-treeni Ruotsissa

Lauantaina loppilainen sijoittui viidenneksi, sunnuntaina kuudenneksi. Tarkkala havitteli Ruotsista kauden ensimmäistä podiumsijoitusta, mutta joutui lähtemään kotimatkalle pettyneenä miehenä.

– Launtaina päiväni sujui ongelmitta ja ajo kulki melko hyvin. Motocrosstestillä hävisin jostain syystä niin paljon muille, että viidettä sijaa parempaan ei tällä kertaa ollut mahdollisuuksia. Skandinaavisen tutut maastot eivät tänään minua auttaneet vaan kaikki kärkikuljettajat ajoivat todella kovaa. Jos jotain positiivista täytyy päivästä etsiä, niin suoriuduin teknisestä extremetestistä joka kerta virheittä, siellä moni muu vietti aikaa todella kauan.

Sunnuntaina Tarkkalan sijoitus putosi pykälää huonommaksi kuudenneksi, vaikka ajo paranikin huomattavasti, eron kärkeen kaventuessa puolella minuutilla.

– Harmittaa ettei sijoitus parantunut vaikka ajo parani huomattavasti. Kolmas sija olisi ollut ihan otettavissa, mutta menetin sen omiin töppäilyihini. Extremetestillä olin kertaalleen jumissa renkaissa ja sen lisäksi muita pieniä virheitä. Crossitestillä pystyin hieman parantamaan lauantaihin nähden, mutta toisella kierroksella lähti keula alta ja korjausliikkeen tuloksena vauhti pysähtyi ja kaatuminen oli enemmän kuin lähellä.

Tarkkala kuvailee Ruotsin osakilpailun herättäneen miehessä lämpimiä muistoja itsenäisyyspäivänä ajettavasta Kärme Kustaasta.

– Kärmes tuli monesti mieleen kun ajelin siirtymiä; kuraränniä toisensa perään yhdistettynä kiviin ja hiekkaan. Pelloilla kulkeneella reitillä vesi seisoi ja kura lensi kun vieressä meni asfalttitie.

Ruotsista Tarkkala suuntaa takaisin kotimaahaan jossa lepoaika jää kuitenkin lyhyeksi.

– Huilia ei oikeastaan ole tiedossa ollenkaan, ensi viikonloppuna kilpaa ajetaan Heinolassa. On hienoa ajaa Suomessa MM-osakilpailu taas parin vuoden tauon jälkeen. Toivottavasti Heinolan erikoiskokeet ovat perinteisiä ja monipuolisia, suomienduron-tyyppisiä. Heinolasta lähdetään taas tavoittelemaan sitä kauden parasta sijoitusta ja podiumpaikkaa, Tarkkala lupaa.

Uusin numero