Tarkkala Beta Finlandin tiimipäälliköksi

Tarkkalan pääasiallisena vastuualueena on Beta Finland-endurotiimin vetäminen, sekä brändin esiintuominen muunmuassa koeajotilaisuuksien ja ajokoulutusten muodossa, sekä tiivis yhteistyö jälleenmyyjäverkoston kanssa.

– Kun minulle tarjottiin mahdollisuutta jatkaa työtä moottoripyöräurheilun parissa, oli päätös helppo. Uskon, että yli vuosikymmenen kokemus ajamisesta maailman huipulla on antanut minulle hyvät eväät nykyiseen työhöni, Tarkkala uskoo.

Kulunut kausi jäi Tarkkalalle viimeiseksi enduron MM-sarjassa, mutta kilparatoja Tarkkala ei vielä hylkää. Tiimipäällikön työn lisäksi Tarkkala ajaa kaudella 2014 koko enduron SM-sarjan sekä muita, valikoituja kilpailuja kotimaassa ja ulkomailla.

Tavoitteena Suomen mestaruudet

– Beta Finland-endurotiimiin otetaan 3-4-kuljettajaa. Tämän lisäksi tulee muutamia jälleenmyyjien omia Beta-tiimejä. Tiimimme tavoitteena kaudella 2014 on saalistaa mestaruudet sekä enduro2, että enduro3-luokista, sekä nostaa nuoria kuljettajia kohti lajin kovinta kärkeä, itsekin Betalla suomenmestaruuden voittanut Tarkkala kertoo.

Tokimoto Oy:n toimitusjohtaja Jani Mikonaho on innoissaan solmitusta yhteistyösopimuksesta.

– Tarkkalan mukana saamme rutkasti ammattitaitoa ja näkyvyyttä kentälle. Markolla on paljon annettavaa. Sen lisäksi, että hän on tehnyt pitkän uran lajin parissa kuljettajana, hänellä on myös vahva näkemys siitä, miten asiat pitäisi tiimin sisällä hoitaa.
 

Samanlaisia ​​uutisia

Viimeisin numero