”Tämä on kuin unelma minulle”- tiimipomo Pyrhönen onnesta mykkyrällä Qatarissa

– Tämä on kuin unelma minulle, painottaa tunnetusti koko sydämellään lajissa mukana oleva Pyrhönen.

Motocross oli Pyrhöselle työ ja elämä jo aktiivikuljettajana, eikä sama intohimo ole suinkaan hiipunut tiimipäällikkönä.

Pitkät perinteet omaava Husqvarna palasi motocrossin MM-sarjan parrasvaloihin viime vuonna ja Qatarin GP merkitsee samalla palkintoa kaikelle kovalle uurastukselle.

– Kauden 2015 käynnistyminen näin positiivisissa merkeissä on aivan mahtavaa viime vuoden haasteiden jälkeen.

Nagl johti starteista alkaen
kaikkia ajettuja kierroksia

Täksi kaudeksi tiimiin tullut Nagl keräsi ansaitut kehut Pyrhöseltä.

Nappistartit napannut Nagl dominoi MM-kauden avausta ajamalla molempien erien kaikki kierrokset kärjessä.

– Max tosiaankin ansaitsee tämän tuloksen. Hän ajoi virheettömästi molemmissa erissä. Max on tehnyt todella lujasti töitä uskoen aina itseensä. Odotin häneltä hyviä asioita, mutta kyllähän tämä on jotain uskomatonta, pudottelee Pyrhönen haltioissaan.

Nagl pitää kokeneena kuljettajana jalat visusti maan pinnalla. Qatar merkitsi sittenkin vasta pelkkää alkusoittoa yhteensä 18 osakilpailun kekkereille.

– Mitä tähän sanoisi? Kaikki unelmoivat tällaisesta täydellisestä startista kauteen. Onhan tämä uskomatonta.

Nagl alleviivaa kokonaisuutta.

– Jokainen tässä tiimissä on tehnyt tosi kovaa työtä tämän eteen. Meidän on kuitenkin pidettävä visusti mielessä, että kisoja on vielä paljon jäljellä, mutta onhan tällainen alku loistava.

Ja häikäisevä oli Nagl itsekin kirkkaiden valonheittimien loisteessa.

– Ajoin kaksi täydellistä kisaa, mutta eivät ne olleet helppoja. Rata oli todella raskas varsinkin toisessa erässä. Keskittyminen oli pidettävä koossa koko ajan, sillä virheisin oli helppo sortua.   

Naglin tiimikavereista Todd Waters kuittasi sijat 15 ja 13. Nathan Watson sen sijaan kaatui rajusti jo ensimmäisen erän alussa, eikä hän jatkanut enää sen jälkeen kisaa.

Watson kärsi aivotärähdyksestä välttyen onnekseen muilta vammoilta.