Tallipomo näytti ajamisen mallia – Aki Ajo palasi voittajana jääradalle

JR Open A-luokassa koettiin yllätys heti ensimmäisessä erässä, kun ennakkosuosikit Konneveden Moottorikerhon Kari Vehniäinen ja Valkeakosken Moottorikerhon Vesa Kallio jätettiin kolmanneksi ja viidenneksi. Voiton kuittasi Seinäjoen Moottorikerhon Herman Kenkkilä ennen Tampereen Motocross ry:n Antti Soitialaa.

Luokan toisessa lähdössä ennakkosuosikit pitivät kuitenkin pintansa. Vehniäinen ylitti maalilinjan 1,776 sekunnin erolla ennen Kalliota. Kolmanneksi ajoi Kenkkilä.

JR Lites A -luokan ensimmäisessä lähdössä seurakaverit Kari Vehniäinen ja Erkki Silvasti kävivät tiukkaa sekuntitaistoa kärjessä. Lopulta 23-kertainen Suomen mestari näytti, ettei voitontahto ole hiipunut ja ylitti maalilinjan 0,137 sekuntia ennen Silvastia. Kolmanneksi sijoittui Tuusulan Moottorikerhon Tatu Lauslehto.

Luokan toisessa lähdössä kamppailu voitosta oli jälleen kovaa. Vehniäinen kuitenkin kuittasi ykkössijan. Toiseksi sijoittui Mikko Koskinen Kallion ajaessa kolmanneksi ennen Silvastia.

Näin ollen Kari Vehniäinen lähtee ensi viikonloppuna Konneveden Isolahdella ajettavaan kotikilpailuunsa molempien luokkien selkeässä pistejohdossa.

Ajo teki onnistuneen come-backin

Viime hetken jännitysmomentin Oriveden kisaan toi Ajo Motorsportin tallipäällikkö Aki Ajo, joka palasi juurilleen kilpailemaan jääradalle. Mies osallistui veteraaniluokkaan jälki-ilmoittautuneena. Alkukauden perusteella näytti siltä, ettei pistejohdossa Orivedellä startanneelle Mikko Huttuselle pysty kukaan laittamaan kampoihin.

Mies kävikin tiukkaa taistoa Ajon kanssa, mutta lopulta Akaan Moottorikerhon väreissä ajanut Ajo näytti, etteivät ajotaidot ole mihinkään hävinneet. Mies kuittasi voiton 6,443 sekunnin erolla. Kolmanneksi sijoittui Antti Pekkonen 13,507 sekuntia Ajolle jääneenä.

Aronen ja Veräväinen
veivät sivuvaunuluokan

Sivuvaunuluokassa pari Jani Aronen/Jussi Veräväinen ylitti maalilinjan ennen viime vuoden RR:n sivuvaunuluokan MM-pronssimitaliparia Pekka Päivärintaa ja Kirsi Kainulaista.

Pariskunta kisasi myös soololuokissa, Kainulainen nousi jälleen palkintopallille sijoituttuaan kolmanneksi JR Lites B-luokassa Timo Kapasen ja Aslan Hasanin jälkeen. Päivärinta puolestaan kuittasi veteraaniluokan kymmenennen sijan. Sivuvaunuluokan pronssisijan nappasi Erkki Salo purkkiorjanaan Mika Hietala.

Jääradan SM-kausi jatkuu jo ensi viikonloppuna, kun Konnevesi isännöi lauantaina soolokilpailuja ja sunnuntaina joukkue-SM-koitosta.

28.2.2016 Jäärata-SM Orivesi
JR Open A 1. lähtö

1 Herman Kenkkilä 09:30.772
2 Antti Soitiala 04.006
3 Kari Vehniäinen 04.913
4 Janne Rantala 06.299
5 Vesa Kallio 07.313

JR Open A 2. lähtö
1 Kari Vehniäinen 09:42.528
2 Vesa Kallio 01.776
3 Herman Kenkkilä 02.006
4 Jani Kinnunen 06.084
5 Ari Borovkoff 08.349

JR Lites A 1. lähtö
1 Kari Vehniäinen 09:50.391
2 Erkki Silvasti 00.137
3 Tatu Lauslehto 01.686
4 Mikko Koskinen 02.489
5 Ari Borovkoff 9 10.757

JR Open B
1 Riku Riiheläinen 07:42.575
2 Leevi Tamminen 10.644
3 Nico Näkkilä 7 18.019
4 Mikko Lindberg 21.338
5 Hanno Velt 23.478

JR Lites B
1 Tino Kapanen 07:59.941
2 Aslan Hasan 00.867
3 Kirsi Kainulainen 03.946
4 Eeli Heimonen 04.414
5 Leevi Tamminen 08.119

Sivuvaunut
1 Jani Aronen / Jussi Veräväinen 11:21.560
2 Pekka Päivärinta / Kirsi Kainulainen 27.857
3 Erkki Salo / Mika Hietala 40.821
4 Roy Lindgren / Jukka Hasari 58.025
5 Sami Åman / Antti Soitiala 01:22.644

Pistetilanne Oriveden kilpailun jälkeen:
JR Lites A

1 Kari Vehniäinen 135
2 Mikko Koskinen 93
3 Erkki Silvasti 82

JR Open A
1 Kari Vehniäinen 117
2 Herman Kenkkilä 77
3 Ville Töhönen 75

Sivuvaunut
1 Jani Aronen / Jussi Veräväinen 25
2 Pekka Päivärinta / Kirsi Kainulainen 20
3 Erkki Salo / Mika Hietala 16

Veteraanit
1 Mikko Huttunen 45
2 Antti Pekkonen 36
3 Timo Tarvainen 29
4 Aki Ajo 25

Kaikki tulokset:
http://www.kisainfo.net/ormk/tulokset.asp

Teksti: Moottoriurheilu.tv

Uusin numero