Tallipäällikkö Aki Ajon uusi kuljettajakolmikko aloitti työt

Tiimi ajaa Jerezissä kaksipäiväiset testit täysin uudistuneella kuljettajakolmikolla viime sunnuntaina Valenciassa päättyneeseen MM-kauteen verrattuna. Ajo Motorsportin Red Bull KTM-tiimin uudet kuljettajat ovat australialainen Jack Miller, britti Danny Kent ja tshekki Karel Hanika.

Miller sijoittui tällä kaudella Moto3-luokan MM-pisteissä seitsemänneksi. Paluumuuttaja, eli jo vuodet 2011-12 suomalaistallin riveissä kilpaillut Kent ajoi viime kauden Moto2-luokassa. Hanika puolestaan nousee MM-sarjaan Red Bull Rookies Cupin voittajana.

Tallipäällikkö Ajo sai olla tyytyväinen uuden trionsa terävään esiinmarssiin Jerezin testien avauspäivänä. Miller vastasi torstain parhaasta ajasta 1.47,291. Hanika ajoi ennakkoluulottomasti toiseksi lukemin 1.47,827 ja Kent oli viides ajalla 1.48,128.

– Koko kolmikko ajoi ensimmäistä kertaa tällä pyörällä. He kaikki olivat tyytyväisiä avaukseen ja niin olin minäkin, vahvisti Ajo.

Miller säväytti jo viime kaudella ajamalla useaan otteeseen kärkiryhmässä. Odotukset ovat syystäkin korkealla kauden 2014 osalta.

– Hyvä ensimmäinen testipäivä. Ajoimme paljon kierroksia, teimme onnistuneita muutoksia pyörään ja saimme sen hyviin säätöihin. Töitä on tietenkin vielä paljon edessä, sillä muistetaan se, että tämä oli minulle tosiaankin ensimmäinen päivä tällä pyörällä.

– Minulla oli hyvä fiilis KTM:ään niin sen moottorin kuin rungonkin osalta. Odotin, että minun olisi ollut vaikeampi sopeutua pyörään, mutta itse asiassa kaikki sujuikin varsin hyvin, myhäili Miller.

Kent ajoi Moto3-luokassa viimeksi kaudella 2012, jolloin hän voitti kaksi MM-osakilpailua.

– Ei, ei yhtään hassumpi ensimmäiseksi päiväksi jälleen Moto3-luokan pyörän selässä. En välitä näissä testeissä niinkään kierrosajoista, vaan tärkeintä on löytää taas tuntuma KTM:ään. Pyörä on nopeampi ja runko erilainen verrattuna siihen, jolla päätin kauden 2012 voittoon.

– En tosin pystynyt ajamaan sillä vielä tänään haluamallani tavalla, sillä muutama viikko sitten Japanin GP:ssä loukkaamani olkapää on yhä kipeä. Harmi juttu, mutta ei voi mitään. Ei muuta kuin jatketaan töitä parhaalla mahdollisella tavalla perjantaina. Tiedän kokemuksesta, että minulla on tämän hienon tiimin kaikki mahdollinen tuki takanani, korosti Kent.

Rookies Cupin lisäksi myös Moto3-luokan Euroopan mestaruuden viime kaudella nimiinsä vienyt Hanika ei debyytissään kainostellut.

– Otimme heti tämän päivän kuluessa merkittävän askeleen, vaikka tosiasia tietenkin on, että tämä pyörä eroaa siitä KTM:stä, jolla ajoin viime kauden. Vauhti kyllä nousee, kunhan saan lisää kilometrejä alle. Sen jo torstai osoitti löytäessämme päivän mittaan yhä paremmat säädöt. Tuskin maltan odottaa perjantaita. Tiimi tekee mahtavaa työtä ja olen iloinen, todella iloinen, hymyili Hanika.
 

Uusin numero