Tallipäällikkö Ajo iloitsi Kentin ja Husqvarnan podiumin puolesta

Hienon nousun kympin sakin ulkopuolelta tehnyt Kent taisteli komeasti kolmanneksi. Podiumsijoitus oli tällä kaudella MotoGP-sarjaan palanneelle Husqvarnalle sen ensimmäinen.

– Olen todella iloinen Dannyn puolesta, sillä kausi on ollut hänelle vaikea. Hän on osoittanut viimeisissä kisoissa isoa parannusta. Hän tosiaankin anasaitsi tämän podiumsijoituksen kaiken kovan työn jälkeen, Ajo painotti Husqvarnan tiedotteessa.

Kentiltä löytyy kaksi GP-voittoa. Ne hän ajoi suomalaistallissa edellisen kerran kaudella 2012 kilpaillessaan. Luokka oli silloinkin siis Moto3 ja pyörä KTM.

Tshekin GP toi Husqvarnan viralliselle tehdaskuljettaja Kentille taatusti paljon lisää itseluottamusta.

– Kisa oli erittäin kova ja tasainen. Se piti ajaa fiksusti. Minulla ilmeni alussa hieman vaikeuksia, mutta lopussa kaikki oli kunnossa. Sinun pitää vain olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, totesi kisaan ruudusta 12 startannut Kent.

 

Uusin numero