On huhuttu, että Liam Neeson näyttelisi Mansaaren ajot -aiheisessa elokuvassa, mutta näin ei tule käymään. Pohjoisirlantilaisen toimintaelokuvien tähden ja Oscar-voittajan suhde moottoripyöräilyyn muuttui täydellisesti vuonna 2000, jolloin hän kolaroi Harley-Davidsonillaan.
Neeson ei enää koskaan aja moottoripyörällä.
“Jos lukemassani käsikirjoituksessa roolihahmoni ajaa moottoripyörällä, kysyn, että onko moottoripyörällä ajaminen välttämätöntä käsikirjoituksen kannalta? Jos on, en ota sitä roolia”, Neeson kertoi Mens Journal -lehden haastattelussa, jossa hän ohjeisti myös moottoripyöräilevää haastattelijaa unohtamaan ajamisen.
“Poista se systeemistäsi. Liittoudu vaimosi kanssa ja pysy lujana.”
Muun muassa Taken-elokuvista tuttu Neeson kertoi Jimmy Fallonin tv-show’ssa onnettomuudestaan.
Neeson ajeli hissukseen Harley-Davidsonilla viittäkymppiä lähellä kotiaan noin 100 kilometriä New Yorkista.
Yhtäkkiä Neesonilla oli seuraa, peuran pää tuijotti häntä face to face. Hätääntynyt Neeson väisti penkereelle, ja Harley-Davidson osui puuhun. Pyörä meni kahtia ja melkein Neesonkin, joka oli lentänyt satulasta juuri ennen törmäystä puuhun.
“Tein kaiken väärin.”
Neesonilta murtui lonkka. Hän raahautui tielle, ja ohikulkija soitti ambulanssin.
“Minulla oli päälläni hieno Harley-Davidson-takki, jonka Steven Spielberg oli antanut synttärilahjaksi.”
Neeson vastaili paikalle saapuneiden ensihoitajien kysymyksiin, kuinka monta sormea ja niin edelleen, ja ajatteli olevansa kunnossa. Sitten hän kuuli erikoista ääntä takaansa. Hänen hienoa takkiaan leikattiin.
“Älkää nyt takkia hajoittako, sain sen Steven Spielbergiltä”, Neeson kertoi reaktiostaan. “Silloin hoitajat viimeistään tajusivat, että tämä kaveri oli sekaisin ja täysin sokissa. He olivat, että Spielbergiltä, toki toki.”
Neeson kertoi, että hänellä on vieläkin se takki tallella, kahdessa osassa.
“Jos poikani ehdottavat moottoripyöräilyä, näytän heille sitä takkia: Vain kuolleen ruumiini yli.”
Neesoniin yhdistetty Isle of Man TT -toimintaelokuva on yhdysvaltalaisen ohjaajan Ben Youngerin projekti.
“Mansaaren ajot on viimeinen suuri vaarallinen kisa jäljellä, ja näytän innoissani sen maailman suurelle yleisölle. Yli 200 kilpailijaa on kuollut saarella. Haluan tehdä oikeutta heidän tarinoilleen”, itsekin moottoripyörillä kilpaillut Younger sanoi.
Younger ohjaamasta ja käsikirjoittamasta TT-elokuvasta on huhuttu jo kymmenen vuotta, mutta ilmeiseti rahoitus on viimein kasassa, ja kuvaukset alkavat keväällä.