Syntymäpäiväsankari Rossi, 34: “Olen kuin uudestisyntynyt!”

Jos Rossia on uskominen, niin tilanne on oikeastaan jopa päinvastainen.

– Tunnen itseni uudestisyntyneeksi!

Rossi ei viittaa tällä niin ikään ikävuosiin, vaan paluuseen takaisin sinne, missä hän on tuntenut olonsa sittenkin aina kotoisimmaksi. Siis Yamahalla.

Rossi yritti rakentaa yhdessä Ducatin kanssa italialaista tuhkimotarinaa, mutta se oli tuhoon tuomittu heti alkumetreistä lähtien. Menestyksellisessä mielessä kylmä tosiasia on se, että Rossi hukkasi uransa ehtoopuolella kaksi vuotta Ducatilla.

Mutta paluu Yamahalla, se oli väkevä, eikä jättänyt jossitteluilla sijaan: back in business!

Rossi ajoi tämän vuoden ensimmäisellä virallisella testijaksolla Malesiassa kolmanneksi parhaan kierrosajan Hondan Dani Pedrosan ja tallikaverinsa Jorge Lorenzon takana. Huiman kärkikvartetin täydentää Pedrosan tallikaveri Marc Marquez.

Näin se menee käsikirjoituksessa 7. huhtikuuta Qatarissa starttaavan MM-kauden osalta: Pedrosa ja Lorenzoa ovat suosikkeja, sekä Rossi ja Marquez äärimmäisen nälkäisiä haastajia.

– Epäilykseni hälvenivät Malesiassa. Lukeudun yhä kärkikuljettajien joukkoon. Niin, enkä ole kaukana terävimmistä kärjestä , eli maailman tämän hetken kahdesta vahvimmasta kuljettajasta, Rossi viittaa Pedrosaan ja Lorenzoon.

”Ikäni ei merkitse sitä, että en
pysty ajamaan äärirajoilla”

Rossi sanoo, että ikävuodet eivät ole este, eivätkä edes hidaste kamppailtaessa nuorempia kuljettajia vastaan. Tosin omia virheitä ei voi enää – ainakaan uskottavasti – selitellä kokemuksen puuttumisella.

– Ei ikäni merkitse sitä, että en pysty enää ajamaan äärirajoilla. Se ja kokemus yhdessä merkitsevät kuitenkin sitä, että yrität ainakin vähän välttää riskejä pahimmissa tilanteissa esimerkiksi silloin, kun olet radalla slickseillä sateen alkaessa. Tästä piittaamattomat nuoremmat kuljettajat saattavat olla silloin etulyöntiasemassa, mutta kun kaadut kerran tuollaisissa olosuhteissa, niin se painuu alitajuntaan.

Rossi on jo pitempään peräänkuuluttanut parempaa show’ta MotoGP-luokkaan takavuosien malliin. Kuninkuusluokan kisat ovat olleet ajoittain tylsiä, kun taas huipputasaiset Moto2- ja Moto3-luokat ovat tarjoilleet kilvanajoa parhaimmillaan ja aidoimmillaan.

– Kilvanajo ja taistelu kylki kyljessä on ollut aina yksi vahvuuksistani. Ikävä kyllä MotoGP on mennyt siihen suuntaan, että tuon edellä mainitsemani tärkeys on vähentynyt verrattuna aiempaan. Nykyään kaikki perustuu raakaan vauhtiin jättäen strategian ja taktiikan taka-alalla. Aikaisemmin saatoit voittaa kilpailun kenties vähän hitaammallakin pyörällä vastustajaasi verrattuna. Nyt se ei enää onnistu, haikailee Rossi ”vanhoja hyviä aikoja”.

Eikä hän jää tässä haikailuissaan yksin.

Rossi palaa seuraavan kerran radalle 26.-28. helmikuuta, jolloin MotoGP-luokan testit jatkuvat Sepangin radalla Malesiassa.

* Kuvat: Yamaha Racing