Synttärisankari Kallio ja Ajo terävässä iskussa MM-kauden viimeisiin aika-ajoihin

Paalupaikan, voiton ja MM-hopean tavoitteekseen asettanut Kallio piiskasi Kalex-pyöränsä perjantaina neljännen sijan tuoneisiin lukemiin 1.35,885. Kolmannessa ja viimeisessä vapaassa harjoituksessa lauantaina aikakirjoihin painuivat numerot 1.35,439.

Kärkeen karautti edellisessä osakilpailussa Malesiassa mestaruuden varmistanut Kallion Marc VDS-tiimikaveri Esteve Rabat ajalla 1.35,156. Rabat pystyi pitämään Kallion kurissa 0,193 sekunnin turvin.

Sarjassa kolmantena ja 15 pistettä Kallion takana oleva Maverick Vinales viiletti kuudenneksi 0,675 sekuntia pohjista.

Kallion ja neljästä viimeisestä osakilpailusta kolme nimiinsä napanneen Rabatin väliin tuloslistalla ylsivät vielä perjantaina parasta vauhtia pitänyt Johann Zarco, Thomas Lüthi ja Sandro Cortese.

Moto2-luokkaan toimintansa laajentavan suomalaistalli Ajo Motorsportin riveihin ensi kaudeksi siirtyvän Zarcon eroksi Rabatiin kirjattiin 0,243 sekuntia.

Ajo teki yhteistyötä
Millerin kanssa

Husqvarnalla tällä erää viimeistä kisaviikonloppuaan ajava Ajo nosti vauhtiaan perjantaista 1,3 kymmenyksellä päätyen lukemiin 1.39,402. Hän joutui tyytymään perjantaina vielä sijaan 21.

Ajo teki jälleen kerran hyvää yhteistyötä KTM:n tehdastiimin Jack Millerin kanssa. Miller kiersi neljän kilometrin mittaisen radan kovempaa kyytiä, mihin kukaan muu Moto3-luokan kuski on aiemmin pystynyt.

Miller kellotti pohjiksi tiukat lukemat 1.39,068, joista Ajo jäi 0,334 sekuntia. Millerin jälkeen toiseksi Kalex KTM-pyörällä tuikkasi Juanfran Guevara 88 tuhannesosaa pohjista. Sarjaa 11 pisteellä Milleriin johtava Alex Marquez ajoi Hondallaan viidenneksi 25 tuhannesosaa Ajon edellä.

Alexin isoveli, maailmanmestari Marc Marquez jatkoi MotoGP-luokan kolmannessa vapaassa treenissä yhdestä lipsahduksesta huolimatta siitä mihin hän perjantaina jäi, eli kärjessä.

Marquez huimisteli Hondallaan pohjiksi 1.30,950, joista Yamahan satelliittitiimin Pol Espargaro jäi 0,133 sekuntia. Yamahan tehdastallin Jorge Lorenzo oli kolmas 0,196 sekuntia Marquezista.

* Valencian GP:n aika-ajot:
13.35-14.15, Moto3-luokka
15.35-15.50, MotoGP-luokan aika-ajo 2
16.05-16.50, Moto2-luokka