Sylinterit uuteen järjestykseen – KTM 790 Duke ladattu täyteen hienoa elektroniikkaa


V2-moottoreihin tähän asti tukeutunut KTM esitteli ensimmäisen kaksisylinteriseen rivimoottoriin perustuvan mallinsa. KTM 790 Duke tulee jatkossa saamaan rinnalleen mm. Adventure-version.

790 Dukea odotettiin esiteltäväksi jo vuosi sitten, mutta silloin pieneksi pettymykseksi itävaltalaisten uuden konseptin Duke oli Milanon kansainvälisessä moottoripyöränäyttelyssä esillä vasta prototyyppinä, joskin ulkoisesti täysin tuotantovalmiin oloisena. Nyt 790 Duke esiteltiin tuotantomallina ja sen rinnalla nähtiin jo samaan tekniikkaan perustuva 790 Adventure R Concept. Jatkossa on siis hyvä syy olettaa 799-kuutioisen kaksisylinterisen rivimoottorin ympärille esiteltävän malliston laajenevan.

KTM ei ole uutuuden kohdalla tyytynyt nakupyörille tyypilliseen pelkistettyyn varusteluun, vaan Mattighofenin tehtaalla 790 Duke on ladattu täyteen hienoa elektroniikkaa. Tässä luokassa harvinainen kaarre-ABS-järjestelmä kuuluu vakiovarustukseen, samoin kahteen suuntaan toimiva Quickshifter+ -vaihdeavustin. Myös MTC-luistonesto, launch control sekä neljä ajomoodia ovat nekin mukana ilman lisähintaa. Muiden uusien Duke-mallien tapaan mittaristona on isokokoinen TFT-näyttö, johon lisähinnalla voi hankkia KTM My Ride -järjestelmän.

KTM 790 Duke
Moottori: kaksisylinterinen rivimoottori
Iskutilavuus: 799 cc
Poraus x Isku: 88 x 65,7 mm
Puristussuhde: 12,7:1
Teho: 105 hv / 9500 r/min
Vääntö: 86 Nm / 8000 r/min
Vaihteisto: 6 vaihdetta, ketjuveto

Etujousitus: WP USD 43 mm, joustomatka 140 mm
Takajousitus: WP Mono, esijännityksen säätö, joustomatka 150 mm
Etujarru: 2 x 300 mm levyt, 4-mäntäiset radiaalisatulat, kaarre-ABS
Takajarru 240 mm levy, kaksimäntäinen satula, kaarre-ABS
Renkaat: 120/70ZR17 ja 180/55ZR17

Runko: ristikkorakenteinen kromi-molybdeeni-putkirunko
Akseliväli: 1475 mm
Caster: 24 astetta
Jättö: 98 mm
Istuinkorkeus: 825 mm
Kuivapaino 169 kg
Tankin tilavuus: 14 litraa




Uusin numero