Sykes vahvoilla maailmanmestariksi

Sykes pohjusti tuhdit asetelmat Andalusiaan ajamalla Kawasakillaan molempien erien voittoon Magny Coursin radalla Ranskassa.

– On upeaa ajaa tuplavoitto täällä. Teimme pyörään kaksi pientä ja onnistunutta muutosta jälkimmäiseen erään. Pyörä toimi hienosti ja kaikki sujui mahtavasti, iloitsi Sykes.

Sarjaa 37 pisteellä irlantilaiseen Eugene Lavertyyn nähden johtavan Sykesin vahvaa viikonvaihdetta täydensi Ranskassa jo kauden kahdeksas paalupaikka.

Sykes vei nimiinsä ensimmäisen erän 2,146 sekunnin erolla ranskalaiseen Aprilia-kuljettajaan Sylvain Guintoliin.

Guintolin tiimikaveri Laverty kiirehti avauserässä kolmanneksi 10,643 sekuntia kärjestä. Kisa keskeytettiin punaisin lipuin kolme kierrosta ennen maalia australialaisen Mark Aitchisonin kaaduttua Kawasakillaan.

Jälkimmäisessä erässä Sykes sivalsi ykköseksi 11,091 sekunnin erolla Lavertyyn. Guintoli oli kolmas 11,337 sekuntia voittajasta.

Päätöskierroksella iskenyt sadekuuro toi tullessaan dramatikkaa Guintolin ja Levertyn kaatumisten muodossa. Punainen lippu pelasti kuitenkin tällä kertaa molemmat ja Sykesin mestaruus jäi vielä varmistumatta.

Magny Cours, Ranska.
Superbike-luokan 13/14 MM-osakilpailua, 1. kilpailuerä:

  1. Tom Sykes Iso-Britannia, Kawasaki Racing ZX-10R 29.38,830
  2. Sylvain Guintoli Ranska, Aprilia Racing RSV4 + 2,146
  3. Eugene Laverty Irlanti, Aprilia Racing RSV4 + 10,643
  4. Davide Giugliano Italia, Althea Racing RSV4 + 15,687
  5. Marco Melandri Italia, BMW GoldBet S1000RR HP4 + 23,573
  6. Michele Pirro Italia, Alstare Ducati 1199 R + 33,846
  7. Michel Fabrizio Italia, Pata Honda CBR1000RR + 37,599
  8. Leon Haslam Iso-Britannia, Pata Honda CBR1000RR + 37,903
  9. Ayrton Badovini Italia, Alstare Ducati 1199 R + 38,181
10. Lorenzo Lanzi Italia, Mesaroli Ducati 1098 R + 51,604
11. David Salom Espanja, Kawasaki Racing ZX-10R + 54,742
12. Federico Sandi Italia, Pedercini Kawasaki ZX-10R + 1.03,442
13. Vincent Philippe Ranska, Fixi Crescent Suzuki GSX-R1000 + 1.07,176
14. Fabrizio Lai Italia, MR Ducati 1199 R + 1.24,850
15. Vittorio Iannuzzo Italia, Grillini Dentalmatic BMW S1000RR + 1 kierros

2. kilpailuerä:
  1. Sykes 34.36,149
  2. Laverty + 11,091
  3. Guintoli + 11,337
  4. Giugliano + 23,008
  5. Chaz Davies Iso-Britannia, BMW GoldBet S1000RR HP4 + 25,724
  6. Philippe + 34,762
  7. Melandri  + 36,219
  8. Toni Elias Espanja, Red Devils Roma Aprilia RSV4 + 40,957
  9. Lanzi + 43,713
10. Badovini  + 53,188
11. Salom + 56,251
12. Mark Aitchison Australia, Pedercini Kawasaki ZX-10R + 1.04,048
13. Sandi  + 1.04,243
14. Jules Cluze Ranska, Fixi Crescent Suzuki GSX-R1000 + 1.10,346
15. Lai + 1.29,441

Pistetilanne:
  1. Sykes 411
  2. Laverty 374
  3. Guintoli 373
  4. Melandri 339
  5. Davies 270
  6. Giugliano 195
  7. Fabrizio 186
  8. Baz 180
  9. Rea 176
10.Cluzel162

Viimeinen osakilpailu: 20.10. Jerez, Espanja
 

Uusin numero