Sykes tarjoilee tulisinta vauhtia

– Odotan jo malttamattamona pääsyä taistelemaan pisteistä. Molemmat, pyörä ja kuljettaja ovat valmiina aloittamaan uuden MM-kauden, numerolla 1 varustettua Kawasakia käskyttävä Sykes lähettää terveisensä haastajilleen.

Sykes ja hänen tallikaverinsa Loriz Baz, sekä Evo-luokan sääntöjen mukaisella Kawasakilla alkavaan kauteen lähtevä David Salom hioivat pyöriensä säätöjä kahden päivän mittaisella testijaksolla Jerezin tuulisella ja sateisella radalla Espanjassa.

Sykes ja Baz painelivat Ninja ZX-10R -pyörillään vaikeista olosuhteista huolimatta kelpo kierrosaikoja 1.42 pintaan. Andalusialaisbaanan pinta ei ehtinyt kuivua kunnolla missään vaiheessa.

Sykes oli nipun nopein epävirallisella ajalla 1.42,1, josta Baz jäi kolme kymmenystä. Aprilian Marco Melandri ja Hondan Jonathan Rea ajoivat kymmenyksen päähän Bazista.

– Teimme hyvää työtä kosteista ja epävakaisista keleistä huolimatta. Löysimme muutamia pieniä, mutta varsin hyviä asioita näissä testeissä. Pyörään tehdyt säätömuutokset ovat olleet onnistuneita. Pyörän balanssi on hyvä ja tuntuma keulaa entistä parempi, vahvisti Sykes.

MM-sarja käynnistyy Australiassa 23. helmikuuta. Phillip Islandilla ajetaan viimeistelytestit kisaviikonvaihdetta edeltävänä maanantaina ja tiistaina.

– Odotan innolla päästä tositoimiin Australiassa, jossa meillä on edessä vielä kaksi hyvää testipäivää ennen kauden alkua. Phillip Island on se paikka, jossa voimme pistää paketin muutamat viimeiset palaset paikoilleen. Sen jälkeen olemme täysin valmiita ensimmäiseen MM-osakilpailuun, sanoo Sykes.

Sykesin harteilta putosi viime vuonna melkoinen taakka mestaruuden myötä.

– Ilmapiiri ja tunnelma tiimissämme on nyt hyvin rauhallinen. Lähdemme luottavaisin mielin alkavaan kauteen.

Jerezin testien kierrosaikoja:
1. Tom Sykes, Kawasaki Racing Team 1.42,1
2. Loris Baz, Kawasaki Racing Team 1.42,3
3. Marco Melandri, Aprilia Racing Team 1.42,4
4. Jonathan Rea, Pata Honda World Superbike Team 1.42,4
5. Sylvain Guintoli, Aprilia Racing Team 1.42,5
6. Jeremy Guarnoni, MRS Racing Kawasaki 1.43,5 (EVO)
7. Leon Haslam, Pata Honda World Superbike Team 1.43,7
8. David Salom, Kawasaki Racing Team 1.44,1 (EVO)
9. Alessandro Andreozzi, Team Pedercini Racing Kawasaki 1.44,5 (EVO)

Uusin numero