Sykes paineli tuplavoitolla ja tunteet pinnassa MM-kärkeen

– Olen ajanut kaksi täydellistä viikonloppua kolmesta viimeisestä, joten oli vilpittömästi iloinen. Nautin tästä radasta ja otin siitä kaiken irti. Ei, tämä viikonloppu ei olisi voinut kulkea paremmin, myhäili Sykes.

– Tämä oli erityinen kisa myös sen osalta, että silloinen tiimikaverini Joan Lascorz loukkaantui täällä viime vuonna. Muistin joka kerta kuudenteen kaarteeseen ajessani, mitä siellä oli tapahtunut. Meillä kaikilla oli Joan mielessämme ja toivon, että tämä saavutus oli ainakin pieni kunnianosoitus hänelle, jatkoi Sykes.
 

Sykes pesi ensimmäisessä erässä toiseksi sijoittuneen italialaisen Aprilia-kuljettaja Davide Giuglianon 7,198 sekunnilla.

Kolmantena maalilinjan ylittänyt Aprilian tehdastiimin irlantilainen Eugene Laverty taipui voittajalle reilut kaksi sekuntia lisää.

Lavertyn ranskalainen tiimikaveri ja MM-kärjessä Imolaan saapunut Sylvain Guintoli koki avauserässä takaiskun kauden ensimmäisen keskeytyksen muodossa.

Sykes dominoi toista erää alusta loppuun. Britti Jonathan Rea paineli Hondalla toiseksi ennen revanssia hakenutta Guintolia.

Rea jäi Sykesista 5,032 ja Guintoli 10,201 sekuntia.

Viime vuonna vain puoli pistettä mestaruudesta hiipunut Sykes johtaa sarjaa kuudella pinnalla Guintoliin. Kolmantena oleva Laverty tulee jo 45 pistettä Sykesin takana.

Seuraava osakilpailu ajetaan Moskovassa 21. heinäkuuta.

Imola, Italia.
Superbike-luokan 7/15 MM-osakilpailu, 1. kilpailuerä
:
  1. Tom Sykes Iso-Britannia, Kawasaki Racing ZX-10R
  2. Davide Giugliano Italia, Althea Racing RSV4 + 7,198
  3. Eugene Laverty Irlanti, Aprilia Racing RSV4 + 9,484
  4. Marco Melandri Italia, BMW GoldBet S1000RR HP4 + 10,323
  5. Michel Fabrizio Italia, Red Devils Roma RSV4 + 18,697
  6. Chaz Davies Iso-Britannia, BMW GoldBet S1000RR HP4 + 19,531
  7. Leon Camier Iso-Britannia, Fixi Crescent Suzuki GSX-R1000 + 22,412
  8. Ayrton Badovini Italia, Alstare Ducati 1199 R + 29,142
  9. Loris Baz Ranska, Kawasaki Racing ZX-10R + 36,823
10. Leon Haslam Iso-Britannia, Pata Honda CBR1000RR + 37,507
11. Carlos Checa Espanja, Alstare Ducati 1199 R + 39,239
12. Max Neukirchner Saksa, MR Ducati 1199 R + 43,334
13. Federico Sandi Italia, Pedercini Kawasaki ZX-10R + 1.12,069
14. Noriyuki Haga Japani, Grillini Dentalmatic BMW S1000RR + 1.30,685
15. Vittorio Iannuzzo Italia, Grillini Dentalmatic BMW S1000RR + 1.30,773

2. kilpailuerä:
  1. Sykes
  2. Rea + 5,032
  3. Sylvain Guintoli Ranska, Aprilia Racing RSV4 + 10,201
  4. Melandri + 13,120
  5. Davies + 13,630
  6. Baz + 23,949
  7. Camier + 25,420
  8. Fabrizio + 36,511
  9. Haslam + 40,184
10. Badovini + 41,100
11. Jules Cluzel Ranska, Fixi Crescent Suzuki GSX-R1000 + 42,888
12. Checa + 52,182
13. Neukirchner + 56,352
14. Sandi + 1.15,992
15. Haga + 1.25,210

Pistetilanne:
  1. Sykes 235
  2. Guintoli 229
  3. Laverty 190
  4. Melandri 182
  5. Davies 154
  6. Baz 136
  7. Rea 125
  8. Fabrizio 120
  9. Giugliano 99
10. Camier 80

Seuraava osakilpailu: 21.7. Moskova, Venäjä.

Uusin numero