Superstock 600 -luokan nuorin kuljettaja Niko Lehtiranta avasi kilpailukauden vauhdikkaasti

Maskulainen West Coast Racing Club kerhoa edustava Niko Lehtiranta avasi ratamoottoripyöräilyn kisakauden viikonvaihteessa Kemoran moottoriradalla SM-Sarjan osakilpailulla. Niko siirtyi tälle kaudelle RAM Racing Yamaha tiimiin Superstock 600- luokkaan sarjan nuorimpana kuljettajana, kun ikää tuli mittariin tarvittavat 15 vuotta. Debyyttikisa uudessa luokassa ja uudessa tiimissä sujui upeasti.

Maaliskuussa Lehtiranta kävi ajamassa RAM Racing Yamaha tiimin kanssa ensimmäiset testit Espanjassa Cartagenan ja Valencian radalla. Testit sujuivat hienosti ja tavoitteena tälle kaudelle on olla heti mukana taistelemassa SM-sarjan kärkisijoituksista.

Kilpailussa oli mukana todella kova kattaus nopeita kuskeja, jotka pääsääntöisesti kilpailevat ulkomailla.  Esimerkiksi Espanjan mestaruussarja ei ole vielä Koronan vuoksi käynnistynyt, joten siihen osallistuvia kuskeja saatiin mukaan SM- osakilpailuun.

”Oli hyvä, että mukana oli kansainvälisesti nopeita kuskeja, niin pääsi mittaamaan omaa vauhtia, kertoo Niko”. 

Aika-ajossa Lehtiranta ajoi itselleen upeasti kuudennen sijan. Aika-ajoa hieman sekoitti pieni kaatuminen, kun Niko joutui väistämään radalta poistuvaa kuljettajaa.  Onneksi mitään ei sattunut ja aika-ajo pääsi jatkumaan.

Kilpailun ensimmäisessä lähdössä Lehtiranta piti kuudennen sijan ja ajoi kärkiryhmän mukana muutaman kierroksen. Pieni ajovirhe ja ryhmä karkasi. Tässä kohtaa kisaa eroa oli jo kertynyt seitsemäntenä ajavaan Imatralaiseen Niko Tanskaseen muutamia sekunteja ja Lehtiranta pääsi ajamaan turvallisesti maaliin kilpailun kuudentena.

Toisessa lähdössä Niko otti jälleen hyvän lähdön ja piti paikkansa kuudentena ja sai jälleen ajettua vähän karkumatkaa takana tulevaan ryhmään. Kisan puolivälin kohdalla pyörän kytkin kuitenkin lopetti toimintansa ja kisa jatkui ilman kytkintä. Kaksi kuljettajaa pääsi ohitse ja maalissa kuitenkin järkevällä ajolla hienosti kahdeksantena. Kemoran kisaviikonlopusta Niko otti hyvän potin SM-pisteitä taskuun. Molempien lähtöjen voittoon ajoi Espanjan mestaruussarjaa kiertävä Kenny Koskinen.  

Seuraava SM-sarjan osakilpailu ajetaan Alastaron radalla heinä-elokuun vaihteessa.