Supersport MM Mandalika: Tuuli podiumille

Dynavolt Triumph -kuljettaja Niki Tuuli ajoi kauden ensimmäisen podiumsijoituksensa Indonesian viikonlopun ensimmäisessä kilpailussa. Indonesian lisäksi häntä odottaa palkinto myös Suomessa.

Supersportin MM-sarjan kauden toinen kilpailuviikonloppu ajetaan yhdellä Niki Tuulen suosikkiradoista, Indonesian Pertamina Mandalikalla. Aika-ajossa Tuuli piti pitkään paalupaikkaa hallussaan, mutta viimeisellä vedollaan hän ei pystynyt parantamaan aikaa, tuloksena kuitenkin nelosruutu lähtöruudukossa.

Lauantain kilpailun lähdössä kärkeen ampaisi Kawasaki Puccetti Racingin Can Oncu. Tuuli oli avausmutkassa viidentenä, mutta hyvä isku näkyi heti menossa ja suomalainen alkoi parannella asemiaan välittömästi. Vain parin kierroksen jälkeen siihen asti kakkosena ajanut Federico Caricasulo huomasi tulleensa suomalaisen ohittamaksi. Caricasulo ei pystynyt seuraamaan Nikiä, joka yritti vimmatusti tavoittaa kärjessä ajanutta Oncua. Ero kärkeen pysyi sitkeästi sekunnin tuntumassa, ja vähitellen Caricasulo Ducatillaan saavutti Tuulen, ja kilpailun toisen puoliskon tämä kaksikko ajoikin tiukasti yhdessä ruutulipulle asti. Kun Tuuli ei onnistunut saavuttamaan kärjessä ajanutta Kawasaki-kuljettajaa, yritti sitä vuorollaan Caricasulo Tuulen seuratessa imussa, mutta ero Oncuun ei ottanut pienentyäkseen. Tuuli oli selvästi Caricasuloa nopeampi joissakin kohdissa rataa, kun taas joissakin osissa Caricasulo näytti olevan vahvempi. Kisan loppuvaiheessa ohitus ei enää onnistunut, ja näin maaliin tultiin järjestyksessä Can Oncu, Federico Caricasulo ja Niki Tuuli. MM-pistejohdossa oleva Ducatin Nicolo Bulega jäi kilpailussa viidenneksi, mikä tasoitti hieman MM-pistetilannetta.

Kilpailu oli Tuulen ja Triumphin ensimmäinen yhteinen podiumsijoitus, ja sen kunniaksi pokaalin ja kuohujuoman lisäksi imatralaiskuljettajaa odottaa palkinto myös kotimaassa. Triumph-jälleenmyyjä Biketeam oli luvannut Tuulelle käyttöön uuden Triumph Bonneville Bobberin, kunhan kisoista on ensin tuliaisina podiumsijoitus. Se, mitä Tuulikaan ei tiedä ennen tämän uutisen lukemista, on että hänen käyttöönsä tuleva Bobber ei suinkaan ole täysin vakio, vaan se varustellaan ja muokataan yli 180-senttisen Tuulen ruodolle sopivaksi.

-Bobber saa pientä piristystä jo ennestään tyylikkääseen ulkonäköön Triumphin omilla varusteilla, ja ajoasentoa tehdään tilavammaksi tappien siirtosarjalla ja korkeammalla stongalla. Kylkeen tulee Nikin logo, niin tunnistaa huoltoaseman pihalla ensi kesänä muustakin Nikin pyöräksi kuin ääriään myöten kantatuista renkaista, kertoo Biketeamin Triumph-myyntijohtaja Pyry Suomalainen.

Pyry Suomalaisen mukaan Tuulen kanssa on sovittu, että tämä osallistuu kesällä myös Biketeamin ratapäiville.

-Jospa Niki ajaisi ensi kesän ratapäivätkin Bobberilla, niin saisivat muut edes pientä tasoitusta.

Uusin numero