Supersport MM Barcelona: Kallio Racing parhaimmillaan Top10-sijoituksilla

Vaikka kierrosajoissa aika-ero kärkeen on pieni, niin luokan tasaisuus ja ohittamisen vaikeus tekevät huippusijoitusten metsästyksestä haastavaa.

Ratamoottoripyöräilyn Supersport-luokan MM-kausi 2022 jatkui viime viikonloppuna Espanjassa, Barcelona-Katalonian radalla. Viikonloppu oli Kallio Racingin kuljettajilta pientä hakemista, mutta siitä huolimatta sekä Simon Jespersen että Patrick Hobelsberger suoriutuivat aika-ajoista mukavasti. Jespersenin lähtöruutu oli 11 ja Hobelsberger starttasi ruudusta 14. Viikonlopun ensimmäisessä kisassa Jespersen taisteli mukana kärkikymmenikössä ollen parhaimmillaan kahdeksantena. Kova taistelu De Rosan ja Cluzelin kanssa kisan loppupuolella maksoi vähän aikaa, mutta loppusijoitus oli kuitenkin kymmenes punalipun lyhennettyä kisat 12 kierrokseen. Patrick Hobelsberger hieman epäonnistui lauantain lähdössä, ja sen jälkeen ohitukset olivat haastavia. Suurimman osan kilpailusta Hobelsberger ajoi saman ryhmän takana, ollen tasaisen kisan päätyttyä sijalla 20.  

Sunnuntain kisa oli kovaa taistelua ja sijoitukset vaihtelivat. Simon Jespersen oli parhaimmillaan kymmenen parhaan joukossa, ja Patrick Hobelsberger parhaimmillaan sijalla 15. Loppujen lopuksi Jespersen ajoi maaliin sijalle 12, ja Hobelsberger sijalle 17. 

Vesa Kallio:

”Tietenkin odotukset olivat hieman korkeammalla täällä Catalunyassa, kuin mitä ne olivat edellisessä kisassa Ranskassa, vaikka tiedossa oli, että mikään ei tule helpolla. Tänä vuonna sarjan tasaisuus tekee ohittamisesta vielä vaikeampaa, ja tähän meidänkin täytyy löytää parannusta Portimãossa. Silti viikonlopusta jäi hyvät fiilikset, sillä molemmat kuskit pystyivät parantamaan reilusti edellisestä Magny-Coursin kisasta.”

Simon Jespersen

Simon Jespersen:

”Barcelonassa oli oikein hyvä, työntäyteinen viikonloppu tiimin kanssa. Nautin, kehityin, opin ja saavutin lisää pisteitä molemmissa kisoissa! FP1:ssä ensimmäiset kierrokset olivat tosi hyviä, mutta vaikuttaa siltä, että lähdimme hieman väärään suuntaan pyörän asetusten kanssa, sillä en pystynyt parantamaan suoritustani paljoakaan, kuten en myöskään FP2:ssa. Päätimme vaihtaa asetukset takaisin ja löysinkin aika-ajoissa hyvän tuntuman heti ensimmäisillä kierroksilla ja pääsin lähtöruudukon neljänteen riviin, sijalle 11. Ensimmäisessä kisassa minulla oli hyvä tuntuma suurimman osan ajasta, vaikka en ollut vielä ihan täysin tyytyväinen itseeni ja pyörään. Tein muutamia ohituksia ja taistelun ansiosta pääsin sijalle 10. Toinen kisa oli vaikeampi, ja olen melko varma, että tein väärän rengasvalinnan. Startti ja ensimmäinen mutka olivat kamalia, mikä johtui omasta virheestäni ja jonka ansiosta putosin muutaman sijan alaspäin. Hetken päästä olin jo noussut takaisin sijalle kymmenen, taistelin mukana kovassa ryhmässä ja yritin löytää pitoa. Taistelin niin paljon kuin pystyin ja päädyin sijalle 12. Loppujen lopuksi en ole ihan varma olenko tyytyväinen suoritukseen vai en. Saavutin kyllä pisteitä, mutta se ei ihan riitä ja työskentelen nyt pysyäkseni mukana kärkiryhmässä koko kisan ajan. Kiitos Kallio Racingin tiimille mahtavasta työskentelystä koko viikonlopun ajan, nautin ja opin paljon!

Patrick Hobelsberger

Patrick Hobelsberger:

”Odotin kovasti Barcelonan kisoja, sillä minulla on paljon kokemusta sieltä. Perjantai alkoikin hyvin, sain vihdoinkin vauhtini takaisin. FP2:ssa halusimme varmistaa, että voimme käyttää pehmeitä renkaita kisassa, sillä radan pito oli erittäin alhainen. Aika-ajoja edeltävänä yönä satoi paljon ja rata oli vielä paikoitellen märkä, varsinkin viimeinen sektori. Mutta ajo sujui silti hyvin ja pääsin ruutuun 14. Erotukset ajoissa olivat niin pienet, että olin vain 0.55 sekunnin päässä toisesta sijasta. Ensimmäisessä kisassa otin hyvän lähdön ja pystyin heti nostamaan sijoitustani. Valitettavasti kisa jouduttiin keskeyttämään, ja uusintastartti ei onnistunut niin hyvin ensimmäisen mutkan hässäkän vuoksi. Uudelleen startatussa kisassa ajettiin vain 12 kierrosta. Ohittaminen oli melkein mahdotonta, pääsin viimeisellä kierroksella vain Vinalesin ohi ja maaliin sijalle 20. Sunnuntain täydellisen warm-upin jälkeen olin varma, että toisen kisan onnistuminen olisi kiinni hyvästä startista. Se onnistuikin täydellisesti ja sain nostettua sijoituksia saman tien. Koska yöllä oli satanut ja päivällä oli korkea lämpötila, radalla ei ollut juuri ollenkaan pitoa ja kisan lopussa kaikki kuskit 21 parhaan joukossa olivat lähekkäin. Kun kisaa oli viisi kierrosta jäljellä, minulle tuli valtavia ongelmia eturenkaan oikean puolen kanssa, ja seuraavalla kierroksella myös vasemman puolen kanssa. Pystyin juuri ja juuri ajamaan, ja olin melkein varma, etten pysty vetämään kisaa loppuun saakka, koska ongelmat olivat niin valtavat. Sitten huomasin, että Ducatilla ja Cluzelin GMT94 Yamahalla oli samoja ongelmia, joten yritin vain jotenkuten päästä maaliin. Valitettavasti jäin sijalle 17. Viikonloppu oli positiivinen, mutta valitettavasti se ei tuonut ansaitsemiamme tuloksia. Kuitenkin positiivista kehitystä on tapahtunut! Olen löytänyt vauhtini jälleen, olemme kehittäneet asetukset täydelliseksi, olen jälleen huippukunnossa ja ero kärkeen ei ole ollut näin pieni vielä tällä kaudella, ja minulla oli mahtava warm-up. Portimão on edessä kahden viikon päästä, odotan sitä kovasti!”

Ratamoottoripyöräilyn Supersport-luokan MM-sarjan 2022 seuraava osakilpailu ajetaan Portugalissa, Portimãon radalla 7.–9. lokakuuta.

Lauantain kilpailun tulokset

Sunnuntain kilpailun tulokset

MM-pistetilanne

Teksti: Kallio Racing

Kuvat: sp8images

Uusin numero