Supermoton SM-kausi avattiin Kaanaassa

Moottoripyöräurheilun SM-sarjakausi avattiin supermoton merkeissä Kaanaassa aurinkoisessa säässä 14. kesäkuuta.

Pitkään voimassa olleiden rajoitusten lieventämisen jälkeen moottoripyörillä on taas päästy ajamaan kilpaa. Supermoto jos mikä onkin loistava laji avata kausi, sillä näyttävässä lajissa yhdistyvät soraosuuksien ansiosta motocross ja vauhdikkaiden asfalttiosuuksien ansiosta circuit racingin vauhdikkuus.

Sunnuntaiaamu avattiin yhdistetyllä harjoituksella ja aika-ajolla, jonka pohjat vei nimiinsä Sami Salstola, joka piti viime vuonna välivuoden, mutta nyt pääsemme taas nauttimaan miehen hienon ja nopean 300-kuutioisen, kaksitahtisen TM:n äänistä ja tuoksuista. Toiseksi nopeimman ajan kellotti viime vuoden mestari Antti Soitiala, jolla on alla Burt Racing -Husqvarna. Kolmanneksi nopein oli viime vuoden pronssimitalisti Tino Kapanen, neljäs Sami Åman ja viidenneksi nopeimman ajan kellotti nuori toisen polven kisakuski Ossi Ranta, joka ajoi kilpailussa ensimmäistä kertaa aikuisten pyörällä.

Ensimmäinen erä saatiin käyntiin auringon paisteessa ja 20 minuuttia +3 kierrosta on pitkä kilpailu nahkapuvussa lähes 30 lämmössä. Muutama kuljettaja myöhästyi hieman lähdön odotusalueen sulkemisesta ja he joutuivat rangaistukseksi lähtemään joukon perältä. Näiden joukossa olivat Antti Soitiala ja Sami Åman, joten tiedossa oli aggressiivista kilvanajoa.

Lähdöstä ampui kärkeen Salstola, ja Kaanaan tiukasta, pääsuoran päässä olevasta neulansilmästä selvittiin ilman kolareita. Salstola repi eroa muihin entisen ammattilaisen ottein ja Tino Kapanen ajoi toisena. Muutaman kierroksen jälkeen Soitiala oli noussut perältä Kapasen kantaan ja paineli ohi. Soitialan menoa ei helpottanut pyörästä irronnut satula, mutta mies ajoi kuin vimmattu saavuttaakseen Salstolan.

Samaan aikaan joukon keskivaiheilla Åman teki radan takasuoran soralla tuplaohitukset ja nousi näyttävillä liikkeillä neljä sijaa. Viidennestä sijasta käytiin kovaa taistelua melkein puoli erää, kun Sami Kemppainen ja Tomi Kaartinen ajoivat erän loppupuolen käytännössä rinnakkain. Circuit Racingin SM-sarjan puolelta tunnetumpi pienpanimoyrittäjä Kaartinen oli yllättänyt jopa itsensä lähtemällä kilpailuun, kun Burt Racing järjesti hänelle kilpailuun pyörän ja huollon. Itse pyörällä ja ylipäätään supermotolla hän ajoi aika-ajoissa ensi kertaa tänä vuonna.

1. erän tulokset:
1. Sami Salstola
2. Antti Soitiala
3. Tino Kapanen
4. Sami Åman
5. Sami Kemppainen
6. Tomi Kaartinen
7. Janne Tainio
8. Ossi Rantala
9. Tuomas Harhala
10. Eetu Ihalainen

Toinen erä saatiin hienosti käyntiin ja kärkipaikasta taistelivat Salstola ja Soitiala, kunnes erä jouduttiin keskeyttämään punaisin lipuin yhden kuljettajista ajettua ulos siinä määrin pahasti, että ambulanssi jouduttiin ajamaan radalle. Ensimmäisen erän tulokset jäivät siis voiman päivän tuloksina.

Seuraava kilpailu ajetaan elokuun alussa, tarkempi päivämäärä ilmoitetaan myöhemmin.

Sami Salstola, 2018 Suomen mestari:
Iso kiitos Hämeen Moottorikerho, sillä he pystyivät näinä vaikeina aikoina järjestämään kilpailun, ei voi kuin hattua nostaa! Valmistautuminen supermotokauteen jäi vain parin testipäivän mittaiseksi. Mekaanikkokaksikko Lehtinen/Mäkinen tekivät kyllä koko talven töitä pyörän ympärillä ja moottoriin tehdyt muutokset tuntuivat erittäin hyvältä.
Ja olihan se aivan älyttömän siistiä ajaa kilpaa! Ja olin jopa yllättynyt siitä, miten paljon ihmisiä oli katsomassa kilpailua! Kausi 2020 on varmasti kaikille erittäin poikkeuksellinen, mutta toivottavasti kaikki pääsevät nauttimaan kilpailuista.

Antti Soitiala, 2019 Suomen mestari:
Olen tyytyväinen omaan vauhtiini, kun pystyin osittain vastaamaan Samin vauhtiin aika-ajossa ja kisassa. Sitten kaatuminen ja penkin irtoaminen pilasivat kisan. Molemmat meni omaan piikkiin.
Yllättävää oli, että Ossi Rantala, 16-vuotias jääradan SM-pronssimitalisti ajoi hienosti viidenneksi ekassa S1-kisassaan. Pitää houkutella lisää Ossin kaltaisia lajiin mukaan.
Lajin harrastajien keskuudessa vallitsee tosi hyvä henki ja myös kilpailunjärjestäjät ovat puhaltamassa yhteen hiileen. Tästä osoituksena Kaanaan SM-kisat saatiin järjestettyä lyhyessä ajassa koronan jälkeen.
Olen myös iloinen supermoton harjoittelupaikkojen lisääntymisestä. Yritämme touhuta Hyvinkäälle kunnolliset hiekat, kaksi osuutta, käyttöön juhannuksen jälkeen. Supermoton lajiryhmä on ollut aktiivisesti mukana ja he tekevät töitä yli lajirajojen, esimerkiksi järjestävät kilpailuja circuit racing -junnujen kanssa.

Tero Kolehmainen, SML:n supermoto-lajipäällikkö:
Kaudelle 2020 meillä oli paljon uusia suunnitelmia: uusimme pääluokan luokkajaon, entisten S1- ja open-luokkien sijaan kaikki ajavat nyt SM-pisteistä S1 luokassa, jossa karsitaan aika-ajojen perusteella kilpailijat A- ja B-finaaliin. Näin jokainen ajaa oikeassa ryhmässä omaan vauhtiinsa nähden, joka lisää turvallisuutta ja mielenkiintoa. Suomen-cup luokkana ajetaan tällä kaudella S4-luokkaa, jossa kilpaillaan pelkästään asfalttiradoilla. Se luo matalan kynnyksen lähteä mukaan kilpailuihin. Lisäluokkana meillä on nyt mukana junioreille suunnattu S4-junior, jossa mukaan pääsevät 7-15 vuotiaat juniorit.
Kaanaan kilpailussa ajettiin poikkeuksellisesti vain S1-luokan pisteistä aikataulullisista syistä. Kilpailun järjestäminen oli suuren työn ja vaivan takana johtuen vallitsevista poikkeusoloista, tässä kohtaa on esitettävä suuri kiitos Hämeen Moottorikerhon talkooväelle ja erityisesti Jyrki Viitaselle.
Poikkeusolot ovat näkyneet myös harrastajien ja kerhojen keskuudessa, moni odotti vielä miten rajoituksia aletaan poistaa ja miten kilpailuja ajetaan – vai ajetaanko ollenkaan? Näistä lähtökohdista olen todella onnellinen ja tyytyväinen, että saimme kilpailukauden avattua. Näyttää siltä, että nyt kynnys lähteä mukaan on todella matala. Harjoituspaikkoja on tarjolla paremmin kuin koskaan ennen ja jokainen uusi harrastaja on otettu porukkaan mukaan ja neuvottu miten lajiin pääsee helpoiten ja kustannustehokkaimmin sisälle.
Harjoituksissa eri radoilla on näkynyt mukavasti uusia ja vanhoja harrastajia, joista toivon mahdollisimman monen myös osallistuvan kauden kilpailuihin. Kaudella tullaan ajamaan näillä näkymin vielä kolme kilpailua, joista ensimmäiset elokuun alussa, näistä tiedotamme lisää heti, kun saamme lopulliset varmistukset.
Supermoton lajiryhmä tulee järjestämään myös yhteisharjoituspäiviä, joissa paikalla ovat lajin konkarit neuvomassa uusia harrastajia ajoon ja pyörän tekniikkaan liittyvissä asioissa. Ajankohtaisista asioista pysyy parhaiten ajan tasalla seuraamalla Supermoto Finlandin Facebook-sivua.

Teksti ja kuvat: Jukka-Pekka Purtilo

Uusin numero