Suomi viides Saksan Sixillä – Ranska jyräsi kultaisen triplan

Ranska jyräsi kaikilla rintamilla vastustamattomasti vieden triplan.

Miesten kisa päättyi Ranskan voittoon reilun 37 minuutin erolla Australiaan. Ranskan kivikovassa kuusikossa kultaa huuhtoivat Antoine Meo, Rodrig Thain, Johnny Aubert, Pierre-Alexandre Renet, Sebastien Guillaume ja Christophe Nambotin.

MM-pronssia nappasi nimiinsä kärjestä miltei 48 minuutti hyytynyt Italia.

Suomi lähti loppucrossiin neljänneltä sijalta joutuen antamaan pykälän periksi. Suomi jäi Ranskasta loppujen lopuksi tarkalleen 58.29,20.

Suomi kävi tiukan taistelun sijoituksista USA:n ja Espanjan kanssa. USA vei trillerin ja neljännen sijan vain vajaan kahden sekunnin turvin. Espanja puolestaan joutui tunnustamaan Suomen 33 sekuntia nopeammakseen.

Suomen joukkueen itäisessä Saksassa muodostivat Eero Remes, Marko Tarkkala, Jari Mattila, Antti Hellsten, Roni Nikander ja Juha Salminen, jonka kohtaloksi koitui keskeytys kolmannen maastopäivän ensimmäisellä pätkällä.

Remes oli alusta lähtien Suomen nopein kuljettaja. Hän sijoittui yleiskilpailussa viidenneksi ja E1-luokassa toiseksi. Yleiskilpailun vei nimiinsä E3-luokan henkilökohtainen maailmanmestari, Ranskan Christophe Nambotin. Remeksen ero Nambotiniin oli 6.13 minuuttia.

Kommelluksia loppucrossissa

E1-luokassa ajavat Remes ja Hellsten jäivät loppucrossin ensimmäisessä kaarteessa pussiin sillä seurauksella, että miesten pyörät jäivät jumiin toisiinsa ja tästä irrottautuminen vei kauan aikaa.

Myös E3-luokan finaalilähdössä nähtiin kommelluksia kun matkaan päästiin vasta toisella yrityksellä ruotsalaiskuljettaja Joakim Ljunggrenin otettua varaslähdön.

– Siinä sitä sitten mentiin kiltisti jonossa maaliin asti. Ohituspaikkoja ei juurikaan ollut, itse pystyin ohittamaan ehkä viisi kuljettajaa erän aikana, Tarkkala kertoi tiedotteessaan.

Tarkkalalle jäi päällimmäiseksi epäonnistumisen maku Saksan kilpailusta.

– Emme pystyneet olemaan niin kilpailukykyisiä kuin olisimme voineet olla, parhaimmillamme olisimme voineet haastaa Ranskankin. Toki meillä oli matkassamme myös rutkasti epäonnea, mikä tavallaan kuuluukin "sixin" henkeen. Henkilökohtaiseen panokseeni en ole tyytyväinen, paljon jäi hampaan koloon.  

Lopputuloksissa Remes oli siis E1-luokassa toinen, Hellsten kuudes ja Nikander seitsemästoista. E3-luokassa Tarkkala oli kymmenes ja Mattila kolmastoista.

Ranskalla pienin voitto-
marginaali junioreissa

Junioreissa Ranska päihitti Iso-Britannian 2.43 minuutilla nelikolla Jeremy Joly, Matthias Bellino, Alexandre Queyreyre ja Kevin Rohmer. Kolmas oli USA 15 minuuttia voittajasta.

Suomen joukkue Aleksi Jukola, Kimmo Hurri, Mika Tamminen ja keskeyttämään torstaina joutunut Lauri Pohjonen tuli miltei tunnin mestareiden takana.

Naisten Trophyssa Ranskan Blandine Dufrene, Ludivine Puy ja Audrey Rossat olivat suorastaan murskaavan ylivoimaisia. Ero hopeajoukkue Saksaan kirjattiin lukemin 1.52.40,95. Pronssia niiasi Australia.

Suomen joukkue – Marita Nyqvist, Sanna Kärkkäinen, Hanna Mertsalmi – jäi Ranskasta 8.46.16,49.

Järjestyksessään 88. IDSE ajetaan ensi vuonna Sardiniassa.

Sachsenring, Saksa.
Enduromoottoripyöräilyn MM-joukkuekilpailu. Lopputulokset 6/6 ajopäivän jälkeen:

1) Ranska (Antoine Meo, Rodrig Thain, Johnny Aubert, Pierre-Alexandre Renet, Sebastien Guillaume, Christophe Nambotin) 27.57,45,30, 2) Australia
(Glenn Kearney, Daniel Milner, Christopher Hollis, Matthew Phillips, Josh Strang, Toby Price) + 37.40,67 jäljessä, 3) Italia (Maurizio Micheluz, Deny Philippaerts, Alex Salvini, Oscar Balletti, Manuel Monni, Mirko Gritti) + 47.54,09, 4) USA + 58.27,76, 5) Suomi (Marko Tarkkala, Jari Mattila, Eero Remes, Antti Hellsten, Roni Nikander, Juha Salminen) + 58.29,20, 6) Espanja + 59.02,84.

Juniorit:
1) Ranska (Jeremy Joly, Matthias Bellino, Alexandre Queyreyre, Kevin Rohmer) 17.23.17,05, 2) Iso-Britannia (Jack Rowland, Steve Holcombe, Alex Rockwell, Danny McCanney) + 2.43,68, 3) USA (Benjamin Burrell, Luka Bussa, Mitcham Harper, Lachlan Stanford) + 15.06,02, 4) Australia + 31.27,06, 5) Portugali + 40.14,15, 6) Tshekki 50.58,03, 7) Suomi Suomi (Aleksi Jukola, Kimmo Hurri, Mika Tamminen, Lauri Pohjonen) + 50.59,21.

Naiset:
1) Ranska (Blandine Dufrene, Ludivine Puy, Audrey Rossat) 13.52.48,17, 2) Saksa (Heike Petrick, Nina Oppenländer, Sabrina Lauke) + 1.52.40,95, 3) Australia (Jessica Gardiner, Tanya Hearn, Tayla Jones) + 1.58.18,91, 4) Ruotsi + 2.43.51,04, 5) Suomi (Marita Nyqvist, Sanna Kärkkäinen, Hanna Mertsalmi) + 8.46.16,09, 6) USA + 9.41.16,49.

Luokkakohtaiset (kymmenen kärki) tulokset, E1:
  1.  Antoine Meo Ranska, KTM 5.32.38,52
  2.  Eero Remes Suomi, KTM + 5.14,20
  3.  Rodrig Thain Ranska, Honda + 10.10,38
  4.  Daniel Milner Australia, Yamaha + 11.44,35
  5.  Lorenzo Santolino Espanja, Husqvarna + 12.57,25
  6.  Antti Hellsten Suomi, TM + 12.57,25
  7.  Maurizio Micheluz Italia, HM-Honda + 14.41,90
  8.  Jeremy Joly Ranska, Yamaha + 15.38,61
  9.  Victor Guerrero Espanja, KTM + 16.01,93
10. Michael Brown USA,  KTM + 16.55,43

E2:
  1.  Pierre-Alexandre Renet Ranska, Husaberg 5.35.14,24
  2.  Johnny Aubert Ranska, KTM + 10,07
  3.  Alex Salvini Italia, Husqvarna + 2.59,34
  4.  Matthew Phillips Australia, Yamaha + 3.42,10
  5.  Ivan Cervantes Espanja, Gas-Gas + 5.14,43
  6.  Joshua Strang Australia, KTM + 5.18,39
  7.  Taylor Robert USA, Kawasaki  + 8.33,93
  8.  Mathias Bellino Ranska, Husaberg + 9.08,40
  9.  Thaddeus Duvall USA, Honda + 9.12,38
10. Robert Kvarnström Ruotsi, Beta + 10.17,20

E3:
  1. Christophe Nambotin Ranska, KTM 5.31.39,33
  2. Toby Price Australia, KTM + 8.59,11
  3. Joakim Ljunggren Ruotsi, + 10.06,97
  4. Aigar Leok Viro, TM + 11.31,97
  5. Marcus, Kehr Saksa, KTM + 11.37,00
  6.  Manuel Monni Italia, Honda +12.19,42
  7. Danny McCanney Iso-Britannia, Gas-Gas + 12.48,6
  8. Mirko Gritti Italia, KTM + 14.04,71
  9. Sebastien Guillaume Ranska, Gas-Gas + 15.42,73
10. Marko Tarkkala Suomi, Beta + 17.11,33

Valmistajien Trophy:
1. Husaberg (Joakim Ljunggren, Pierre-Alexandre Renet, Mathias Bellino) 17.01.23,18
2. KTM (Eero Remes, Kurt Caselli, Johnny Aubert) + 41,84
3. Yamaha (Daniel Milner, Matthew Phillips, Mitcham Harper) +13.43,08
4. Honda (Thaddeus Duvall, Tom Sagar, Rodrig Thain) + 19.58,20
5. TM (Antti Hellsten, Nicolo Mori, Aigar Leok) + 24.52,69

Täydelliset tulokset:
http://www.fim-isde-live.info/

Uusin numero