Suomi speedwayn MM-karsintaan ilman kirkkainta tähteään

Suomi lähtee hieman siipirikkoisena otteluun, sillä kirkkain tähti Joonas Kylmäkorpi on loukkaantuneena sivussa. Joukkueen kuljettajat ovat Timo Lahti, Tero Aarnio, Jari Mäkinen ja Juha Hautamäki.

Suomea vastassa ovat isäntä Saksa, Latvia ja Ranska. Kilpailusta vain voittaja etenee jatkoon, joten joukkueelta vaaditaan huippuonnistumista.

– Totta kai voittoa ja jatkopaikkaa lähdetään hakemaan. Mutta huippusuoritusta se vaatii, Saksa on kotiradallaan hurjan kova vastus. Ja saa nähdä, ketä Latvialta tulee, sotkeeko samaan aikaan ajettavat Puolan liigaottelut heidän kokoonpanoaan, toteaa Suomen joukkueenjohtaja Jyri Palomäki.

Henkilökohtaiset MM-karsinnat, joissa tavoitellaan paikkaa vuoden 2013 GP-sarjaan, käynnistyvät 2. kesäkuuta Itävallan St Johanissa ajettavalla karsinnalla. Siellä Suomea edustaa Kylmäkorpi.

Loput karsintakilpailut ajetaan 16. kesäkuuta. Silloin Lahti hakee jatkopaikkaa Güstrowissa Saksassa ajettavasta kilpailusta ja Aarnio Iso-Britannian Berwickistä.

 – Kaikilla kolmella on täydet edellytykset ajaa jatkoon. Joka karsintakilpailusta 9 parasta selviää jatkoon, joten semmoinen 7 pistettä kun kisassa ajaa, niin pitäisi riittää. Joonas on kova luu, toivotaan, että parantaa itsensä kunnolla loukkaantumisesta. Lahden Timo on kovassa vireessä ja Tero pääsee ajamaan vanhalle kotiradalleen, joten näin ennakkoon on hyvä kutina näistä karsinnoista, kertoo Jyri Palomäki.
 
Suomen edustajat speedwayn MM-karsinnoissa:
World Cup, 22.4.2012 Herxheim, Saksa: Timo Lahti, Tero Aarnio, Jari Mäkinen, Juha Hautamäki
 
Speedwayn GP-karsinnat:
2.6. St Johann, Itävalta: Joonas Kylmäkorpi
16.6. Berwick, Iso-Britannia: Tero Aarnio
16.6. Güstrow, Saksa: Timo Lahti