Suomi neljäs Forssan MM-trillerissä

Ennakkoon kilpailusta odotettiin tasaista ja todellinen trilleri lauantai-iltaan saatiinkin.

Jo heti avauserässä kävi selväksi, että kotijoukkue on valmis mitalitaistoon. Hallitseva mestari Hollanti nimittäin hävisi erän Suomelle pistein 9-6.

Jesse Mustonen ja Kauko Nieminen ajoivat upean kaksoisvoiton pitäen MM-sarjan kärkimiehen Jannick de Jongin takanaan.

Toisessa erässä vastaan asettui Tshekki. Jälleen kerran kaksikko Nieminen ja Mustonen ajoivat hienosti ja pitivät kivikovan Josef Francin aisoissa.

Kun vielä Aarni Heikkilä ehti maaliin ennen Jan Klatovskia, vei Suomi erän 10-5. Kuuden ajetun erän jälkeen Suomi oli kilpailussa toisena.

Rajua vääntöä

Kolmannessa erässä Suomi sai vastaansa kokeneen Iso-Britannian. Mustonen otti todellisen huippustartin ja painoi kärkeen.

Seuraavat sijat olivat kuitenkin Brittien hallussa aina maalisuoran alkuun asti. Siinä Nieminen lähti ohittamaan Richard Hallia. Hall yritti estää suomalaisen aikeet ja leikkasi eteen, jolloin pyörät ottivat yhteen.

Rytäkässä Hallin pyörästä tipahtivat ketjut päältä ja tämä liukui maaliin viimeisenä. Erä kääntyi tämän episodin myötä Suomelle pistein 9-6.

Kun kilpailusta oli tämän jälkeen ajettu yhdeksän erää, oli Suomi edelleen mitalissa kiinni.

Neljännessä erässään Suomi sai vastaansa Saksan. Nieminen jatkoi mahtiotteitaan ja kukisti kilpailun kovimman tykin Erik Rissin aiheuttaen tälle ainoan pistemenetyksen. Mutta kun Jörg Tebbe tuli maaliin ennen Mustosta ja Stephan Katt pesi Markku Aution, niin Saksa vei erän 8-7.

Ennen kolmea viimeistä erää tilanne oli jännittävä, sillä Saksa johti 36 pisteellä ja Suomi ja Hollanti jakoivat toisen sijan vain pisteen Saksan perässä. Eikä Ranskakaan vielä toivottoman kaukana ollut.

Viimeisessä erässään Suomi sai vastaansa Ranskan. Suomelle riittäisi seitsemän pistettä mitalin varmistamiseen.

Mathieu ja Stephane Tresarrieu ajoivat kuitenkin erästä kaksoisvoiton Ranskalle ja pisteet heille 9-6. Näin Ranska nousi Suomen kanssa tasapisteisiin 41.

Kilpailun viimeinen eli 15. erä oli ennakkon tiukin, vastakkain Saksa ja Hollanti. Saksan Riss ja Jörg Tebbe ajoivat erästä tyylikkään kaksoisvoiton ja varmistivat samalla mestaruuden Saksalle vuoden tauon jälkeen.

Hollanti päätyi myös 41 pisteeseen ja edessä oli kolmen maan uusinta hopeasta. Suomen edustajana erään lähti Nieminen. Vastaansa hän sai Hollannin Jannick de Jongin ja Ranskan Mathieu Tresarrieun.

Nieminen joutui starttaamaan ulkoradalta, joka oli erittäin liukas eikä hän sieltä ehtinyt Tresarrieun  ja de Jongin kyytiin.

Kovassa taistelussa de Jong kukisti Tresarrieun ja näin hopea matkasi Hollantiin. Suomi jäi mahtavasta taistelusta huolimatta harmittavasti neljänneksi.

Seppänen: "Upeasti
äijät taisteli!"

Joukkueenjohtaja Jouni Seppänen oli tyytyväinen suojattiensa taistoon.
– Tästä joukkueesta voi olla ylpeä, upeasti äijät taisteli. Toki harmittaa, kun mitali oli niin lähellä. Mutta ei saatu sitä yhtä pistettä puristettua, ei voi mitään, toteaa Seppänen.

Tulokset:
1. Saksa 45: Erik Riss 24, Jörg Tebbe 11, Stephan Katt 6, Enrico Janoschka 4
2. Hollanti 41+5: Theo Pijper 19, Jannick de Jong 12, Dirk Fabriek 10
3. Ranska 41+4: Mathieu Tresarrieu 20, Stephane Tresarrieu 19, Theo di Palma 2
4. Suomi 41+3: Kauko Nieminen 20, Jesse Mustonen 18, Markku Autio 2, Aarni Heikkilä 1
5. Iso-Britannia 34: David Howe 13, Richard Hall 9, Andrew Appleton 6, Glen Phillips 6
6. Tshekki 23: Josef Franc 13, Richard Wolff 10, Jan Klatovski 0
 

Uusin numero