Suomi mitalijahtiin enduron joukkuemaailmanmestaruuskilpailuun Chileen

Enduron MM-kausi huipentuu 12.-17. marraskuuta Chilessä ajettavaan joukkuekilpailuun. Suomi tulee ottamaan osaa kilpailun nuorten luokkaan. Sinivalkoisia värejä edustavat E1-luokassa kisaavat Roni Kytönen ja Eemil Helander sekä E2-luokassa Antti Hänninen. Joukkueenjohtajana toimii Suomen Moottoriliiton ensimmäinen varapuheenjohtaja Henri Saari.

– Tällä joukkueella pitää lähteä mitalia hakemaan, ei Chileen saakka muuten matkusteta, kiteyttää maajoukkueen valmentaja Marko Tarkkala Suomen tavoitteeksi.

Eemil Helander. Kuva: Jani Hovi

Suomen Moottoriliitto päätti lähettää juniorijoukkueen Etelä-Amerikkaan juuri kovatasoisen kokoonpanon takia.

– Nämä kundit ovat menestyneet erinomaisesti tällä kaudella niin SM-tasolla kuin kansainvälisilläkin areenoilla ja mitali on tosiaan realistinen. Chilen maastojen pitäisi soveltua myös suomalaisille kuskeille hyvin. Rannoilla on pehmeää hiekkaa, mutta sisämaassa on pääasiassa kovempaa hiekkamaata, Tarkkala selventää.

Antti Hänninen. Kuva: Nita Korhonen

Kaikki nuorukaiset kisaavat normaalisti E1-luokassa, mutta koska kilpailussa tulee olla edustus vähintään kahdessa eri luokassa, jouduttiin Hänniselle hankkimaan uusi moottoripyörä E2-luokkaan.

– Nyt kun saadaan Antille uusi pyörä, niin meillä alkaa olla kaikki järjestelyt viittä vaille valmiita. Kontti lähtee kohti Chileä jo 10. syyskuuta, joten se on tuonut oman haasteensa, kun meillä on vielä SM-kausi tuolloin kesken, joten kuskit tarvitsevat kaksi kilpailukykyistä pyörää, Tarkkala toteaa.

Suomen kokoonpano lentää Chileen 4. marraskuuta, jolloin heillä on viikko aikaa totuttautua aikaeroon ja tutustua kävellen kilpailureittiin.

Viña del Marissa Chilessä ajettava FIM International Six Days Enduro (ISDE) järjestetään nyt 93:tta kertaa.

Lisätietoa: www.fim-isde.com

Uusin numero