Suomen Motoristeille uusi puheenjohtaja

Oksanen on toiminut aiemmin SMOTOn hallituksessa ja SMOTOn yhteyshenkilönä motoristien eurooppalaisessa kattojärjestössä FEMAssa. Jari Oksanen aloittaa puheenjohtajana 1. tammikuuta 2010.

SMOTOn syyskokous valitsi hallitukseen vuosiksi 2010 ja 2011 Juha Liesilinnan Espoosta, Timo Mäen Loimaalta, Sirpa Heiskasen Helsingistä ja Pekka Lankisen Hämeenlinnasta. Hallituksen jäseninä jatkavat vuonna 2010 Jarmo Jokilampi Tampereelta, Jari-Pekka Stenroos Salosta ja Risto Syrjä Sastamalasta.

SMOTOn syyskokous järjestettiin Oulussa 17. lokakuuta 2009. Kokous päätti myös sääntömuutoksesta. Uusien sääntöjen mukaan moottoripyöräkerhojen kattojärjestön SMOTOn jäseneksi voidaan jatkossa hyväksyä myös henkilöjäseniä.

Suomen Motoristit ry on moottoripyöräilijöiden etujärjestö, johon kuuluu yli 100 jäsenkerhon kautta kaikkiaan 15 000 motoristia.

Uusin numero