Suomen motocrossjuniorit voittivat maailmanmestaruuden

Suomalaiskolmikko lähti 44:ttä järjestettyyn Coupe de l’Avenir -kilpailun finaalipäivään lauantaisen karsinnan ykkössijalta. Alle 21-vuotiaissa Suomi oli yhdeksäs.

Alle 14-vuotiaiden, 85-kuutioisilla pyörillä ajavien kuljettajien voitto oli historian ensimmäinen Suomelle kummallakaan ikätasolla.

Suomalaiset olivat tasaisia kaikissa kolmessa kilpaerässä, joissa ajoivat kaikkien maajoukkueiden kaikki kolme kuljettajaa. Ranska haastoi Suomea vielä kahden erän jälkeen, mutta viimeinen erä käänsi pelin selvästi Suomelle.

– Pojat olivat jo ennen kisaa yhteistreeneissä hyvässä vauhdissa täällä Belgiassa. Lauantainen karsinta osoitti, että heillä on myös varmuutta sekä vauhtia. Nämä seikat korostuivat sunnuntaina ja kaikki ajoivat huikean hyvin, joukkueenjohtaja Jussi Vehviläinen riemuitsi.

Suomen maajoukkueessa kovinta kyytiä piti yllä Vantaan Moottorikerhon (VMK) Aleksi Kurvinen, joka voitti henkilökohtaisen kilpailun. Kurvisesta tuli samalla historian kolmas suomalaisvoittaja.

Nykyinen ammattilaiskuljettaja Harri Kullas voitti henkilökohtaisen kilpailun alle 21-vuotiaissa vuonna 2009 ja 85-luokan viime kauden maailmanmestari Kim Savaste alle 14-vuotiaissa vuonna 2012.

Imatran Moottorikerhon Matias Vesterinen oli henkilökohtaisessa kilpailussa kolmas, mikä sekin on harvinaisen korkea sijoitus suomalaisittain. Useampi kuin yksi suomalaiskuljettaja oli kolmen parhaan joukossa nyt ensimmäistä kertaa. Vesterinen myös voitti kolmannen erän.

Suomen maajoukkueen kolmantena ja niin ikään vahvana lenkkinä ajoi Kouvolan MC:n Joonas Näppi, joka oli henkilökohtaisissa tuloksissa viides.

Saksa otti MM-hopeaa ja Ranska -pronssia.

Alle 21-vuotiaille vaikeuksia

Alle 21-vuotiaiden MM-hopeaa puolustanut Suomen tämänvuotinen maajoukkue jäi ilman mitalia ollen lopulta yhdeksäs.

Kilpailu käynnistyi suomalaisittain todella vaikeasti, sillä karsinnan nopein kuljettaja, Hyvinkään Moottorikerhon Valtteri Malin menetti pyöränsä hallinnan ensimmäisessä erässä ajautuen ulos radalta niin sanotusti katsomoon. Malin loukkasi rytäkässä polvensa eikä pystynyt jatkamaan kilpailemista.

Myös selkävaivoista kärsineellä Tampere Motocrossin Jere Haavistolla oli vaikeuksia, sillä hän ajautui ensimmäisessä erässä rata-aitaan. Haavisto menetti parisen kierrosta, kun aitaa jouduttiin leikkaamaan, jotta Haaviston pyörä saatiin irrotettua siitä.

Vantaan Moottorikerhon Miro Sihvonen ajoi ehjästi kaikki kolme erää. Kokonaisuutena Suomi sai kuitenkin käytännössä vain neljä tason mukaista sijoitusta yhdeksästä, joten loppusijoitus ei voinut olla korkea.

Maailmanmestariksi ajoi Belgia ennen Ruotsia ja Latviaa.

Suomen maajoukkueiden urakointi jatkuu ensi viikonloppuna Italiassa, missä ajetaan EM-maajoukkuekilpailu. Suomen nelihenkisen maajoukkueen muodostavat tuolloin EMX85-luokan pyörillä Aleksi Kurvinen ja Matias Vesterinen, EMX125-luokan kalustolla Miro Sihvonen ja EMX250-luokan pyörällä Jere Haavisto.

Myös naiset ovat mukana, kun Suomen värejä puolustavat Kangasalan Moottorikerhon Hanna Reinola ja Tuusulan Moottorikerhon Julia Mattila. Joukkueenjohtajana toimii Miska Aaltonen.

Team Finlandia maajoukkuekilpailuissa vauhdittavat A-Hellman Oy, JPV Racing, KTM Nordic Oy, OFFROADPro, Ab Sparal Oy, Star Meal ja Tapesnake Custom Graphix.

Tulokset:
Coupe 85cc (alle 14v.):

1. Suomi
2. Saksa
3. Ranska

Coupe de l’Avenir (alle 21v.):
1. Belgia
2. Ruotsi
3. Latvia
…9. Suomi

Kaikki tulokset:
www.mylaps.com/en/events/1210604

* Junioreiden MM-maajoukkuekilpailu (epävirallinen), Coupe de l’Avenir, Belgia, 3.-4.10.
– Valtteri Malin, KTM, Open-luokka
– Jere Haavisto, Honda, MX2-luokka
– Miro Sihvonen, KTM, 125-luokka
– Joonas Näppi, KTM, 85cc-luokka
– Aleksi Kurvinen, KTM, 85cc-luokka
– Matias Vesterinen, KTM, 85cc-luokka
– Jussi Vehviläinen, joukkueenjohtaja

www.coupedelavenir.be/home-eng

Uusin numero