Viime vuonna Suomen joukkue voitti B-finaalin ja selvitti tiensä sunnuntain finaalieriin asti ja sijoittui lopulta sijalle 12. Miten käy tänä vuonna?
Motocrossin vuoden suurin yksittäinen arvokilpailu, maajoukkueiden maailmanmestaruuskilpailu Motocross of Nations (MXON), järjestetään tänä vuonna Michiganissa, Yhdysvalloissa 24. – 26. syyskuuta. Suomen joukkueen muodostavat viime vuoden tapaan Emil Weckman, Miro Sihvonen ja Jere Haavisto. Suomen joukkueenjohtajana toimii Kusti Manninen. Viime vuonna Italiassa järjestetyssä MXON kilpailussa joukkue osoitti todellista taisteluhenkeä selvittämällä tiensä sunnuntain finaalieriin voittamalla B-finaalin. Yhteistuloksissa Suomen joukkue oli lopulta hienosti sijalla 12.
Tutulla joukkueella kohti Red Budia
Sipoon moottorikerhoa edustava, 20-vuotias Emil Weckman ajaa tällä kaudella motocrossin MM-sarjan MX2-luokassa ranskalaisessa Ship To Cycle Honda SR Motoblouz -tiimissä. Weckmanin aikaisimpiin saavutuksiin kuuluu myös kaksi EMX150-luokan Euroopan mestaruutta vuosilta 2015 ja 2016. Weckman loukkasi polvensa ennen kauden alkua ja pääsi aloittamaan MM-kautensa vasta viime viikonloppuna Ranskasta, jossa hän ajoi eräsijat 15. ja 16.
– Olen luonnollisesti innoissani päästessäni edustamaan jälleen Suomea maajoukkuekilpailussa ja se, että kisa järjestetään Red Budin legendaarisella radalla tuo tietysti oman mausteensa kisaan. Viime viikonlopun Ranskan osakilpailussa vauhtini oli ihan hyvä erien alussa, mutta ajokuntoni ei vielä ollut toivotulla tasolla. Uskon kyllä vahvasti, että olen hyvässä iskussa kun puomi putoaa Red Budissa kuukauden kuluttua. Varmaa ainakin on, että kaikkemme annetaan ja vähän päälle, pohtii viime vuonna Motocross of Nations debyyttinsä tehnyt Weckman.
Vantaan Moottorikerhon Miro Sihvonen kilpailee MM-maajoukkuekilpailussa MXGP-luokassa. 23-vuotias Sihvonen on ajanut tällä kaudella MM-sarjaa MXGP-luokassa ruotsalaisessa JWR Honda Racing tiimin väreissä. Loukkaantumisista kärsinyt Sihvonen on kerännyt tällä kaudella 18 MM-pistettä. Sihvonen on edustanut Suomea maajoukkueiden MM-kilpailussa vuosina 2015, 2016 ja 2021.
– Kausi on ollut loukkaantumisten vuoksi todella hankala, mutta uskon että pahin on takana ja kaikki panokset ovat nyt maajoukkuekilpailussa. Voitin viime vuoden kisassa B-finaalin, joka luonnollisesti antaa itseluottamusta myös tämän vuoden kisaan. Red Bud on ratana hiekkapohjainen ja vauhdikas, jonka uskon kyllä sopivan meille erinomaisesti, kertoo Sihvonen.
Tampereen Motocrossin Jere Haavisto kilpailee MM-maajoukkuekilpailussa Open-luokassa. Kotimaista Silve Racing -tiimiä edustava 23-vuotias Haavisto on MX2-luokan Suomenmestari vuodelta 2017 ja johtaa tällä hetkellä MX1-luokan SM-sarjaa ylivoimaisesti. Haavisto ajoi tällä kaudella EMX Open Euroopanmestaruus osakilpailussa toiseksi ja keräsi myös tukun MM-pisteitä kolmesta ajamastaan MXGP-luokan kilpailusta. Haavisto on edustanut Suomea maajoukkueiden MM-kilpailussa vuonna 2015, 2017 ja 2021.
– Hieno fiilis päästä jälleen mukaan joukkueeseen. Viime vuodesta jäi hienot muistot ja erityisesti viimeisen erän 12. sija maailman kovimpien crossiukkojen joukossa lämmittää mieltä. En ole aiemmin päässyt ajamaan Amerikassa, joten kyllähän tässä tunnelmat on korkealla jo nyt. Olisihan se hienoa päästä pöllyttämään mahdollisimman monta ammattilaiskuskia jättiyleisön edessä, tuumii Haavisto.
Finaalipaikka jälleen tavoitteena
Kisaan odotetaan jälleen yli 35 maajoukkuetta, joista ainoastaan 20 parasta selvittää tiensä finaalin. Karsinnat ajetaan luokkakohtaisesti kolmessa erässä. Tuloksiin lasketaan kaksi parasta tulosta ja niiden perusteella 19 parasta maata pääsee suoraan finaaliin. Karsiutuneet joukkueet ajavat B-finaalin, josta ainoastaan voittajamaa pääsee mukaan varsinaisiin kisaeriin.
– Tavoitteenamme on jälleen päästä finaaleihin ja mielummin suoraan karsintaeristä kuin B-finaalin kautta. Tämä siitäkin huolimatta, että viime vuoden B-finaalin voitto tarjosi viihdettä ja jännitystä koko rahan edestä. Viime vuonna suoritusta hankaloitti suuresti se, että karsintaerien arvonnassa epäonni koetteli rajusti ja pääsimme tasan viimeisenä puomille. Mahdollisuutemme paranisi huomattavasti jos pääsisimme valitsemaan edes kahdenkymmenen ensimmäisen maan joukossa. Viime vuoden onnistuneen kisan jäljiltä uskon, että joukkue on entistäkin paremmin hitsautunut yhteen ja sitä kautta valmiimpi tekemään tulosta paineen alla, pohtii Suomen joukkueenjohtaja Kusti Manninen.
Logistiikka ja loukkaantumiset maajoukkuuen haasteena
Kisa järjestetään tänä vuonna Yhdysvalloissa ja joukkueen lähettämiseen liittyvät logistiset haasteet ja kulut ovat merkittävästi suuremmat kuin Euroopassa järjestettävässä kisassa.
– Osallistuminen Atlantin tuolla puolen järjestettävään kisaan on noin 40% kalliimpaa kuin Euroopassa ja pahaksi onneksi myös yksi viime vuoden pääsponsoreista jättäytyi pois, joten saadaksemme joukkueen matkaan olemme joutuneet hyödyntämään kaikkia mahdollisia kontakteja ja leikkaamaan kaikki ylimääräiset kulut pois. Pelkästään pyörien vuokraan tai lähettämiseen kuluisi helposti viisinumeroinen summa euroja, mutta saimme kuin saimmekin joukkueen pyörät hoidettua. Onneksemme Weckmanin tiimin taustalla toimiva Ship to Cycle sponsoroi Emilin pyörän lähetyksen kisoihin, JWR:n ja Amerikan Hondan kautta saimme järjestettyä pyörä Sihvoselle ja Amerikan KTM Groupin offroadpuolta vetävä Antti Kallonen auttoi Haaviston pyörän järjestämisessä. Iso kiitos kuuluu myös sekä Motonetille, että Koneita.com:ille lähtivät hieman suuremmalla summalla mukaan tämän vuoden projektiin sekä Brandixille ja Yokolle joukkueen vaatettamisesta, kiittelee Manninen.
Myös loukkaantumiset ovat aiheuttaneet mutkia matkaan joukkueen valintaprosessiin.
– Koko joukkueen huikea venyminen viime vuoden kisassa antoi erinomaisen pohjan joukkueen muodostamisella. Harmittavasti sekä Weckmanin, että Sihvosen loukkaantumiset ovat tarkoittaneet sitä, että oli pitkään epävarmaa ehtivätkö he kuntoutua kisaan mennessä. Lopullinen päätös venähti aina viime viikonloppuun asti, jolloin Weckman ajoi kauden ensimmäisen MM-kilpailunsa ja Sihvosen kanssa järjestetyssä ajo- ja fysiikkatestissä saatiin hyvä käsitys hänen toipumisestaan, kertoo Manninen.
– Viime vuoden todella hienon menestyksen jälkeen odotukset tähän vuoteen ovat olleet korkealla. Weckmanin ja Sihvosen tämän kauden vastoinkäymiset ovat kuitenkin varmasti pudottaneet kaikkien jalat maan pinnalle ja monia eri vaihtoehtoja on puntaroitu erilaisista kuskikokoonpanoista jopa siihen, että onko Suomella yleensäkään edellytyksiä lähettää joukkuetta. Silti meillä on nyt kilpailukykyinen joukkue ja tälläkin hetkellä edelleen myös potentiaaliset varakuljettajat Juuso Matikainen ja Sampo Rainio. Erityistä lisähaastetta on tuonut pyörien järjestäminen, joka väkisinkin on poikkeuksellisesti osatekijä valinnoissa varsinkin, mikäli joukkueeseen tulisi viime hetken muutoksia. Kuskit jatkavat hyvää harjoittelua kilpailuun asti. Jokaisen kohdalla tähdätään kauden parhaimpaan ajosuoritukseen ja sen uskotaan mahdollistavan taistelun ja pääsyn A-finaaliin, jatkaa Moottoriliiton valmennuspäällikkö Tomi Konttinen.
Motocrossin Suomen MM-maajoukkueen pääyhteistyökumppanit ovat suomalainen autovaraosien ja -tarvikkeiden, työkalujen sekä kodin ja vapaa-ajantuotteiden erikoisliikeketju Motonet, kone- ja laitevalmistukseen, maahantuontiin sekä tukku- ja vähittäismyyntiin erikoistunut Koneita.com, suomalainen moottoripyörä- ja polkupyöräilyvaruste merkki Yoko sekä polkupyörien maailmanlaajuiseen ovelta ovelle toimitukseen erikoistunut Ship To Cycle. Maajoukkueen vaatetuksesta vastaa yritystekstiilejä ja mainos- sekä liikelahjoja valmistava Brandix Oy. Suomen johtava offroad-moottoripyöräilyn erikoislehti Xracing toimii maajoukkueen mediayhteistyökumppanina.