Suomen kärkikuljettajat vaikeuksissa Sixin toisen ajopäivän aamuna

Salminen jäi aamun ensimmäisellä maastokokeella pohjista 30,49 sekuntia ja toisella pätkällä tuli takkiin jo 2.06 minuuttia.

Salmisen pyörä ei käynyt puhtaasti maanantaina ja samat vaikeudet jatkuivat toisena ajopäivänä. Pyörään vaihdettiin osia aamulla, mutta sekään ei tuonut toivottua tulosta tullessaan.

Remes veti tiistaina ensimmäisen maastokokeen puhtaasti, mutta kakkosella hän jäi pätkäpohjista 1.04 minuuttia.

Remeksen yleiskilpailusijoitus on pudonnut neljällä pykälällä seitsemänneksi. Salminen lähti toiseen ajopäivään yleiskilpailun viidenneltä sijalta. Aurinkoisen tiistain kahden pätkän jälkeen hän löytyy toiseksi nopeimpana suomalaiskuljettajana sijalta 20.

Avauspäivänä Australiaan 4.13:n ja kolmantena olleeseen Suomeen 5.34 minuutin erot junaillut ennakkosuosikki Ranska jatkaa väkevää menoaan.

Kahdeksan pätkän jälkeen Sixin neljä nopeinta kuljettajaa tulevat kaikki Ranskasta järjestyksessä Pierre Renet, Antoine Meo, Christophe Nambotin ja Johnny Aubert.

– Yllätyin siitä, kuinka isoiksi erot kasvoivat ensimmäisenä päivänä, kuittasi E1-luokan tämän vuoden maailmanmestari Meo.

Saksan Sixin tulosseuranta:
http://www.fim-isde-live.info/

Uusin numero