Suomelle MM-pronssia supermoton maajoukkuekilpailusta

Suomen ykkösnyrkki, henkilökohtaisessa MM-sarjassa neljäntenä oleva
Mauno Hermunen voitti yhden erän ja oli kertaalleen kolmas. Häntä
säestivät kotimaan radoille pääasiassa keskittyvät Toni Klem ja Asseri
Kingelin.

– Erien lähtöpaikat määräytyivät lauantain karsinnan perusteella siten,
että toinen kuljettajamme pääsi kakkosruutuun ja toinen paikalle 18.
Olin ensimmäisessä erässä Kingelinin kanssa, ja lähdin taaempaa. Sain
silti erittäin hyvän lähdön ja olin ensimmäisen kierroksen jälkeen jo
kuudentena. Kaaduin kerran, mutta nousin silti kärkeen ja ajoin
erävoittoon. Kingelin oli pitkään kolmantena, mutta kaatuminen pudotti
hänet lopulta seitsemänneksi, Hermunen kertasi.

– Toisessa erässä Kingelin kaatui lähdössä ja Klem sammutti pyöränsä
ensimmäisellä kierroksella hiekkaosuudella. Erä olikin joukkueemme
kannalta huono. Kingelin oli 17:s ja Klem 21:s.

– Kolmannessa erässä lähdin jälleen takaa, mutta nyt starttini ei ollut
yhtä hyvä kuin ensimmäisessä. Ohitin kuitenkin ison osan kuskeista ja
olin maalissa kolmas. Klem kaatui, ja jäi 17:ksi.

– Suomi on ollut kerran aikaisemminkin MM-pronssilla, mutta tällä kertaa
mukana olivat MM-sarjan parhaat kuljettajat. Meidän joukkueessa ajoi
kaksi pääasiassa SM-sarjassa kilpailevaa kuskia, mikä lisää MM-pronssin
arvoa.

Ranska juhlii maailmanmestaruutta ja Iso-Britannia MM-hopeaa.

Uusin numero